living the dream

Nyt on sekä punkkua että illallinen. Harmillista vain, että puuttuu ne kynttilät ja daami.


Tai nyt jos tarkemmin miettii, niin ei ehkä kuitenkaan, kun otetaan huomioon illallisen olevan nakkia ja makaronia ja taispa se punkkupullokin aueta ruuvarilla ja lattapihdeillä. Jos niitä ois niin ne kynttilät ois kai pari sähkötuikkua ja teemaan sopiva nainen vissiin rykis sohvalla krapulassa röökilimojansa liikkeelle, kyhnyttäis alaselkätribaaliaansa ja valittelis herpeksensä taas oireilevan.

Tää päivitys tulee 3 kk etuajassa. Nauttikaa, muttei väkiste

Näköjään meikä on muuttamassa tätä jonkinasteen uniblogiksi? Koisin tuossa reippahat 16 tuntia, heräsin iltakahdeksalta ja mun pää on ihan vitun kohmeessa. Heräilin kyllä tämän tästä mutta jostakin syystä en ikinä saanut ittiäni ylös asti vaan jäin vällyihin homehtuun. Jostain syystä meikä jatko pitkälti saman unen näkemistä. Ja tää unihan oli sitten vitun pramee. Pähkinkuoreen tungettuna sen voi kai tiivistää näin: Ryyppäsin erään kaverin kanssa ja olin lähössä huoriin ja halusin ajjaa pääni kaljuksi sitä ennen. Ajelin sitten itekseni tukkaani jostain syystä sängyn pohjalla, niin että ne hiukset putoili mun hartioille ja selän alle ja kutitti perhanasti. 1/3 pääkarvotuksestani ajeltua se kone meni sitten niin tukkoon ettei sitä enää saanut pyörimään vaikka mitä teki, ja lähdin sitten sinne rakkauden ammattilaisten pariin näyttäen joltain ydinlaskeuma-alueen spurgulta kuontaloni osalta. Enkä ees saanu, kun ne ei halunnu tarjota palveluitaan niin vammasella tukalla varustetulle miehelle.

Jonkinlaisena epilogina olin sitten Päivölän Kansanopiston auditoriossa ja koin tarpeelliseksi avautua tästä kokemastani vääryydestä suurelle joukolle nuoria opiskelijoita. Kun tuli sopiva rako oppitunnin pitäjän pölinöihin, avasin suuni ja julistin asiani. Tai siis yritin kovasti. Mun leuka meni jotenkin lukkoon ja suu kiinni möläytin auditorion väelle että MMFFFFPP PFFFFFFMMMMHFH. Tämä oli tietty hiukan noloa mutta kiinnostavaa muuta väkeä kohtaan, jotka kaikki kääntyivät minua kohti ja opettajakin rupes hokemaan mikkiin että mitä nää puhut? Suu vaan pysyi kiinni vaikka yritin käsin repiä sitä auki. Opiskelijaväen huvittuneen ja uteliaan katseen alla keräsin sitten rohkeutta, otin muutaman syvän henkäyksen kylmän hien valuessa ohimoiltta ja silkalla tahdonvoimalla pakotin naama punasena suuni auki ja huusin sänkyni pohjalta oikeassa elämässä ääneen että vittu mun leuka on jumissa. Sänky hiestä märkänä, neljä tuntia auringonlaskun jälkeen.

njoo nääs

Nyt kun kärsii perjantaista krapulaa(?) niin on kai vissiin vallan hyvä hetki naputella sana tai kaks tänne vitun blogiin jota mietin että en ennää ikinä päivitä syistä johtuen. Kai tää akti jotakin miellyttää. Moi Jasu ja kumpp. No enivei. Näin tossa toissayönä tai sitä edeltäneenä yönä aika vitun pässiä unta taas. Alkuasetelma oli kokolailla suoraan Alien leffoista, tosin erilaisella hirviöllä. Jos et tiijä minkälainen on Alienmainen asetelma, niin olet populaarikultturillinen apukki ja sietäisit hävetä. Olin kuitenkin osa jonkinnäköistä palkkasotilasrypästä ja heiluimme avaruusaluksella, joka oli kokenut suhteellisen kovia ja edusti mallinsa puolesta avaruusalusten itäblokkikastia. Eli sellanen tummanpuhuva mörskä joka oli kaikkea muuta kun virtaviivainen ja mukavuuksilla katettu matkustusmuoto. Paljon ahtaita käytäviä ja yleistä kolkon industriaalista tunnelmaa.

Oltiin siis poikain ja pyssyjen kanssa suorittamassa siellä jotakin kontrahtia. Ikävä lisämauste tässä jutussa vaan oli se, että siellä aluksella heilu sellanen vittumainen loiseläin, jolla ei meidän planeetan kanssa ole mitään tekemistä. Avaruusolento siis toisin sanoen. Tää tyyppi oli sellainen limapintanen, iso, pitkä, harmaa ja kaikin puolin vittumainen mato. Kun se spottas sopivan ihmiskohteen niin se hyppäs sen kimppuun ja tunki ittensä sen onnettoman tyypin kurkusta alas. Jonkin ajan kuluttua tämän madon nielleen häiskän kroppaan alkaa kasvaa kaikennäköisiä iljettäviä harmaita mötiköitä, kunnes se muistuttaa ulkonäöksellisesti Notre Damen kellonsoittajaa. Sillä erotuksella että ne kyttyrät ja patit on ankean harmaita ja sattuvat aivan saatanasti. Jossain kohin tyyppi sitten vaan luhistuu ja nää vastenmieliset kasvustot ratkeaa, ja sieltä veren ja visvan seasta luikertelee ulos lisää näitä harmaita matoja. Ymmärtänette siis suhteellisen vahvan mieliteon poistua tuolta alukselta ja vitun hätäseen sitten kanssa.

Mutta kun ei päässyt, syystä X. Yks kerrallaan nää madot onnistuvat nappaan kaverin kaverin perrään. Lopulta allekirjoittanut oli yksin, ja paniikissa säntäili edes takas ja ammuskeli konetuliaseellaan pitkiä sarjoja pitkin seiniä. Jossain vaiheessa löysin itseni aika tukalasta tilanteesta, ja ainut pakomuoto oli Hollywoodmaisen hitaasti sulkeutuva ovi, jonka toiselle puolen oli sitten pakko ehtiä. Dramaattisen Matrix/Max Payne-loikan tekemällä ehdin kuin ehdinkin. Oven sulkeuduttua puoliksi istuin, puoliksi makasin miltei pilkkopimeässä varastohuoneessa ja aivan saatananmoisen pelon vallassa. Käänsin katseeni oikealle tarkastaakseni huoneen ja tilanteen, niin eiköhän sillä vitun mikrosekunnilla jostain pimeästä nurkkauksesta mun päälle hyppää yks niistä saatanan vitun madoista. Pelästyin ihan vitusti, mutta jostain syystä en herännyt.

Tää mato ei kuitenkaan tehnyt mulle normaaleja kolttosiaan. Sen sijaan, että se ois tehnyt musta samanlaisen hirvittävän kasvualustan kuin mun edesmenneistä tovereistani, se vaan tavallaan liimautu mun ottaan kiinni, niinkun karhupumppu. Sykkeen laskeuduttua sieltä viidestä sadasta hokasin sitten että tää mato oli käytännössä vaan iso mulukku . Se pää, joka ei ollut mun ottassa kiinni oli terska, esinahkoineen kaikkineen. Ja jos tää mato ei ollut tyytyväinen tilanteeseen, se alko ruiskutteleen valkosta mähnää sinne ja tänne. Jotta se ois ollu tyytyväinen, mun piti mennä töihin sellaseen saatanan kuppaseen kirjastoon jossa ei ollut muuta kun pari laatikollista lasten kuvakirjoja ja vitusti VHS kasetteja. Nekään ei ollut ees mitään virallisia julkasuja, vaan kotona äänitettyjä leffoja mainoskatkoineen, ja kasettiin oli lyöty vaan teippi johon oli tussilla kirjotettu leffan nimi.

Eli ensin mun alitajuntani säikytti mut hengiltä, ja sitten se teki mun elämästä tylsää ja ärsyttävää. Kiitokset vaan sille saatana.

uskonnonopetus

Mää kirjotin tän saman teinigaltsun blogiin. Voi käydä niin että olet jo lukenut sieltä ja nyt karvas pettymys kalvaa sisintäsi. Mikäli näin on niin esitän vilpillisimmät pahoitteluni. 

Porisin tuossa joskus taannoin kaverieni kanssa iltaa istuessa vähän näistä ja noista. Alkoholia oli kulunut siinä kohin vasta siihen malliin, että jutun taso pysy vielä jotenkin tän planeetan pinnalla. Naisväkkeekin oli paikalla niin hävis ne pillut ja muut perkeleet herrasväen sanastosta ja keskustelunaiheista väliaikasesti.

Kirkosta eroamisesta siinä puhuttiin, ja toverini tyttöystävä tuumas että sitten kun he lisääntymään rupeavat niin kirkkoon liitytään kyllä takas. Ahaa? Erikoista sinänsä, kun melko monella tietämälläni kirkosta eronneella häiskällä ja häiskättärellä on ollut aika iso juttu se, että kirkkoon kastetaan sellasia sylitoukkia joilla nyt ei tietenkään ole mitään käsitystä tilanteesta. Miettivät että mitä vittua täsä nyt tapahtuu ja miksi tuo ruma mies hiplaa märin sormin mun päälakea? Jos se ei kohta lopeta niin kusipaskon housuun ja rupean huutamaan.

Tais allekirjottaneen ja muutaman muunkin kupoli vissiin vääntyä kysymysmerkin muotoseksi, kun leidi rupes tarkentaan suunnitelmiaan. KO. naisella on aika jämerästi jalat maassa ja se tietää miten naperot toimii. Hän ei siis halunnut tulevaisuuden mukulansa saavan koulussa erilaisuuden leimaa siitä syystä, että se käy ET-tunneilla eikä uskonnontunneilla, niinkun normaalit oppilaat.
Se on ihan järkeenkäypä syy jos meikältä kysytään.

Ois kyllä vähän toinen ratkasu parempi tähän hommaan. Ite en kyllä siihen instituuttiin liity, ja mikäli sitä itellä joskus ehkäsy jää välistä tarkotuksella tai tarkotuksetta, niin lopputulos saa kyllä sitten ihan ite päättää että miltä kantilta hän tätä maailmaa katselee, sitten kun omilla aivoilla kykenee ajattelemaan.

Meikästä kaikkein järkevin ratkasu ois tosiaan siis otsikonmukainen. Huithelvettiin se outojen oppilaiden ET, kaikki räkänokat uskonnontunnille. Tiedän internetin ihmemaailmassa lorvailevan reippahanlaisesti väkeä, joka on lausunut julki sellaisia aivokukkasia että uskonnonopetus tulisi kieltää. Jos joku näin ajatteleva nyt tässä kohdin tuntee nenäontelossaan majailevan ämpärikaupalla palkokasveja, niin pysyköön nahoissaan ja käyttäköön niitä älynlahjoja jota hänellä on.

Uskonnot on ollut ja tulee olemaan melko iso osa ihmiskuntaa ja kulttuuria kun kulttuuria. Mahto sitä ennen maanviljelystäkin Ugluk Karvaperse Grodnakin poika sanoa ja tehdä silokkipäissään vähän kaikennäköstä miettiessään syitä olemassaoloonsa. Kun ottaa huomioon miten suuri vastuu koululla on väestön yleissivistyksen kasvattamisen suhteen, on "uskonnonopetus kiellettävä" yksinkertasesti sanottuna ihan vitun typerä letkautus.

Se mistä kenkä hiertää on sen uskonnonopetuksen laatu. Ei sitä tietenkään kukaan halua vierasta maailmankuvaa tuputettavan. Uskonnonopetuksen tulisi olla siis peruskoulusta alkaen neutraalia ja yleissivistävää, missä käydään läpi kaikkia oleellisiksi jollain tapaa luettavia ja ihmisten elämään vaikuttavia/vaikuttaneita uskontoja, jotka on asetettu samalle riville. Eli ei kerrottais 10v Atte-Valtteri-Maximus-Julius Lääperille että Jeesus kuoli syntiesi tähden ja kivestä leipää saatana, vaan sanottas että näin ne kristityt uskovat ja opettavat. Ja seuraavassa jaksossa voitais vaikka kertoa mitä Muslimit taikka Hindut on asiasta mieltä.

Oulu

Mnjoo. Töissä on vitun tylsää ja pää on aivan täysin tyhjä. Tekis mieli kirjotella, muttei oikein tiijä mistä. Kai sitä vois sitten nakutella Oulunreissustansa, niinkun pittäis tavanomasta blogia mihi lässytetään vaan tekemisistänsä niinkun jotakin kiinnostas.

No enivei. Kolme vuotta oli viime visiitistä niin alko olemaan jo sellanen kaiverrus päällä että nyt on pakko päästä. Neljä päivää tuli oltua, ja lyhyesti:

torstai - viinaa
perjantai - viinaa
lauantai - viinaa
sunnuntai - olutta.

Jos nyt jotain kohokohtia pitäisi mainita niin kait se oli perkeleen siisti nähä taas vanhoja kavereita ja istua kattoterassilla oluen kanssa. Tosin sen kattoterassin jäljiltä mun koko ylävartalo on punanen ja kuplii sieltä missä se ei vielä kuoriudu. Aurinkorasvat on homojen ja tyttöjen hommaa.

Toinen oli nostalgiavisiitti lapsuusvuosien kulmille. Sapetti yökerhossa, kun kaikki hävis jonnekin, niin lähin sitten käppäileen tuhannen päissään seuduille missä tuli pyörittyä puolet nykystä pienempänä muutama vuosi. Valokuvia tuli nappailtua mutta en niitä pistä koska eihän tää nyt mikään vitun valokuvablogi oo. Menkää kyttään teinien instagrammeja jos kuvia tahotte, saatana.

No enivei,  vanhan asuintalon(kerrostalo) takana on sellanen pieni mettäpläntti missä tuli leikittyä sotaa ja rakenneltua majoja nappulana. Yritin löytää yhtä majapaikkaa missä on mun ja kahen kaverin nimikirjaimet vuodelta 99. Siellä meikä pyöri horsmien ja nokkosten keskellä tukka silmillä toista tuntia eestaas ja koitin kännykän lampun valossa zoomailla puiden kylkiä että oisko ne tossa ne kaiverrukset. Iski vielä se vesisade niin allekirjoittanut oli hyvin pian vietnamin viidakoista selvinneen näkönen. Voi olla että jos joku koiranulkoiluttaja ois nähny, niin polliiseille sitä ois saanu jälkeenpäin selitellä että en oo vetäny kun viinaa ja punasta pulkkaa, vannon kautta kiven ja kannon ja mörökölli jne jne.

Ei kyllä löytäny niin lannistuneena piti talsia joku ~3km kaverin kämpille suihkuun ja nukkuun. Paitti että peseydyttyäni ja kuivateltuani soittaa yks jätkä jota en ollu livenä nähny 10+ vuoteen ja joka oli toinen niistä nimikirjaimia kaivertaneista lapsuuden tovereista, niin takasinhan sitä piti lähteä nostalgiavisiitille sitten sen kanssa. Lopputulos oli että siellä märässä vitun pikkumetässä pyöri kaks tyhmää ympärijurrissa ja muisteli menneitä. Onneks ei ollu kukkaan tuttu tai tuntematon näkemässä.

Mutta löyty se puu!

niksi

Tässä hyvä niksi. Saadaksesi kaiken ilon irti työpäivästäsi, suoittelen vetämään tolkuttoman rynnäkköhumalan edeltävänä päivänä.

Joo moro

Sori etten oo kirjotellut. Kuolin. Mutta nyt on taas parempi olo.

Näkkiin tuossa yks yö unta että olin Afrikassa samoilemassa.Se oli pitkälti aavikkoista seutua, missä hengattiin porukassa. En kyllä yhtään tiijä mikä se porukka oli, mutta jotain tyyppejä siinä mun lisäksi tais olla. Yleensä liikuttiin porukassa, mutta sen kerran kun päätin joltain rilluttelureissulta lähteä itekseni kohti motellia/hotellia/bungalowia mihin olin majoittunut, eksyin viidakkoon. Siis keskellä aavikkoa. Kyllä meikä ossaa. Kiipesin sitten korkeimpaan puuhun mitä tarjolla oli, tarkotuksena tutkailla ympäristöä että mistäs sitä nyt seuraavaksi pitäisi mennä. Pääskö meikä puoleen välliin sitä puuta kiipeämään, kun hokasin että siinä mun matkaa oli blokkaamassa sellanen keskikokosen läppärin kokonen hämyri. Oon kakaravuoien hämähäkkikammosta päässyt aikalailla yli, mutta tää kasijalkanen oli siinä määrin läski ja ruma tyyppi, että päätin poiketa sivuoksille. Lopputulos oli se, että mun jalkojen alla oli oksa jolla seisoin, ja samalla tuin itseäni roikkumalla pään yläpuolella roikkuvasta oksasta.

En nyt muista miksi, mutta jostain syystä siitä asemasta siirtyminen mihinkään päin osottautu mahdottomaksi. Kai se megahämähäkki sitten venas mua siellä puun rungon paikkeilla tai jottain. Olin arviolta sellasen 7-10 metrin korkeudella. Ja mun alapuolelle tuli tiikeri. Se kierteli siinä alapuolella hyvän tovin ja kyttäs ylöspäin, että mikä vittu tuolla puussa oikein on. Aikansa pohdittuaan se päätti sitten, että kyllä, syötävä se on. Se alako sitten hyppiin mun alapuolela suoraan ylöspäin ja yritti huitoa mua alas sieltä oksalta. Se ei oikein ylettänyt, mutta koska mun alitajunta on vitun kusipää, se mun oksasysteemi muuttu joksikin elastisen kumiletkun päässä heiluvaksi keinuksi, joka sitten alako vaappuun ees taas siinä puussa roikkuen. Siinä sitten aikani ratoksi ja syödyksi tulemisen välttämistä silmällä pitäen jojottelin ittiäni Afrikan viidakoissa. Loppuviimeksi sen mun kiikun naru kietoutu puun ympärile ja meikä sitten putos maahan, jolloin se tiikeri tuli elävälle päivälliselle. Sain jollain helvetin ilveellä potkittua sen pois, mutta sen jälkeen mulla tuli herkutteleen kaks karhua sitten. Sattu ihan saatanasti, ja herätessä oli helvetinmoinen hiki.

Toinen yö näin unta että pudottiin lentokoneella kaverien kanssa mereen. Siinä sitten lentsikan pikkuhiljaa vajotessa ja täyttyessä vedellä annoin ohjeita, että kannattaa tyhjentää keuhkot ja imasta sitten ne täyteen vettä. Ois se varmakuolema hitusen verran nopeampi sitten. Ennen kun kukaan pääsi tätä mun ohjeistusta toteuttamaan, hokattiin kuitenkin, että se lentokone oli taas ilmassa. Se oli vaan silti puoliksi täynnä vettä, mistä johtuen sen nokka osotti viistosti taivasta kohti ja peräpää roikku maata kohti. Näin ollen se lensi sitten niinkun joku helikopteri jossa roikkuu narun päässä raskas paino, ja sen lentokoneen pohja paukutti välillä puiden latvoja pahki. Mikä oli ihan saatanan rasittava tapa matkustaa, joten päätin tehdä valituksen VR:lle. Heräsin sitten siihen, kun rupesin pohtimaan, että onko se VR nyt kuitenkaan oikea kohde sille mun valitukselle.

Viskiä tekis mieli mutta ei voi kun pitää olla reipas ja ystävällinen asiakaspalvelija huomenna.

välihuomautus

Sori vaan kaikille, joita kiinnostaa, etten oo kirjottanut. Ei oo huvittanut. Eikä oo ollu erityisemmin mitään sanottavaakaan, vaikka olis kirjottaan sattunut huvittaankin. Ei mulla nyttenkään oo, ajattelin vain ihmetellä että mikäs perkeleen kävijäpiikki tässä eilen on ollut, kun 26 pälliä käyny pällisteleen mun blogia? Sehän on ihan tähtitieteellinen lukema siihen nähden, mitä olin hiljaa päässäni arvellut.

Muttanii. Oon pitkälti fiiliskirjottelija, ja oon pitäny tätä blogia lähinnä paikkana, jonne kirjotan kevyttä kuraa. Nyt jos lähtisin perstuntumalta näpyttään, niin tulis sellasta harmaata suomalaisugrilaista avautumista ja jurnutusta, mitä en halua myöhemmin täältä lukea. Kirjottelen tänne taas sitten kun oon paremmalla päällä. Kai se kesällä koittaa kun arska paistaa ja naiset paahtaa sääret ja kaula-aukot paljaana. En tiijä.

"päivitä blogis päivitä blogsi päivitä blogis päivitä blogis"

Ommattu Jasulle. klikkaamalla isommaksi

Ruotsi

Alkaapi ammattikorkeassa armahin ruotsin opiskelu tässä piankohta. Sehän on helvetin kiva se. Aikanaan hakkasin otsalohkoa pöydälle avattua oppikirjaa vasten sen verran, että kirjotuksista läpi pääsin. Sitten intin jälkeen tuli heiluttua yhessä kansanopistossa lukuvuoden verran ja siellä kuului opetussuunnitelmaan ruotsi, mutta huuhaaopettaja pölisi pitkälti omiaan siellä ja hyväksyttyyn arvosanaan riitti läsnäolo. Se vähä mitä tuli joskus opittua on pitkälti unohtunut. Nimeni osaan sanoa, kuten myös sen, että minulla on keilapallo nahkahousuissani.

Seiskaluokkalaisena sitä pakkoruotsia nyt tuli parjattua ihan silkasta parjaamisen riemusta. Sillon tuli parjattua kaikkea muutakin, kun nuppi hormoneista ym. murkkuskeidasta sekasin tuli kehiteltyä mielipiteitä, mitkä tietenkin oli äärimmäisen kärkkäitä. Nykyjään on moni mielipide elämänkokemuksen ja avaramman mielenmaiseman kautta pehmentynyt, mutta en minä rehellisesti sanottuna kyllä sen bättrefolkin lätinän opettamisen mielekkyyttä vieläkään oikein tajua. Jos sen kielen taitaa, niin osaa kieltä mitä puhutaan kahdessa maassa. Toisessa lähinnä pienen vähemmistön toimesta. Onpas erinomaisen näppärää. Tokihan jos oikein hyvin oppii, niin ymmärtää varmaan norjaakin. Ehkä jopa tanskaakin, joskin se kyllä kuulostaa niin ruotsin, saksan ja oksennuksen sekotukselta että en menis vannomaan. Näissä maissa tietty pärjää englannillakin käsittääkseni siinä missä suomessakin, ellei paremmin, kerta germaaninen kieli loppuviimeksi sekin on.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää, paljonko käytetään rahaa siihen, että seiskaluokalta asti pistetään joka pentu reenaan ruotsia. Kun mietin kaikkia tuntemiani ihmisiä kahdelta eri yläasteelta, lukiosta sekä amiksesta niin eipä tule kyllä mieleeni ensimmäistäkään joka sitä kieltä osaisi mitenkään äärettömän sujuvasti puhua. Valtaosa ei juuri sanaakaan.

Fiksumpi systeemi olis meikästä pistää Severi/Seija Seiskaluokkalainen valkkaamaan että mikä kuulostaa vähiten vastenmielisesltä: saksa/ranska/espanja/venäjä/jiddish/tms/yms/jne/etc/ruotsi. Niihin ois itelläkin saattanut motivaatio riittää inasen enempi, kun suuremmassa määrin niitä maailmalla puhutaan. Plus ainakin venäjä on meleko siistin kuulosta, ja ankaran rakkauden kieli saksa ois hyvä tietty osata jos sattuu huvittaan diskoilla kokonahka-/lateksiasussa.

Koulumatka

Koulumatkalla tuli keskustan tuntumassa vastaan parivaljakko parikymppisiä romanimiehiä ja rotikka. Mut spotatessaan jätkät pysähty pyörätien poskeen ja koiraa taluttava lukitsi rotikan pantaan kiinnitetyn flexon niin lyhyeksi kun saa, mistä oon ihan kiitollinen. Se mötikkä kun hyppäs möristen mua kohti kun kävelin ohi. En normaalisti pelkää isojakaan koiria, mutta rotikoissa on joku ominaisuus, mikä aiheuttaa kuumotukset vaikka oliskin ihan hyvin koulutettu ja läyhä yksilö. Kinokseen lentäminen ~40-50kg lihasta ja hammasta päällä ei  muutenkaan kyllä ois kuulunut mun päivän suunnitelmiin. En tiijä, on kyllä varmaan äärimmäisen tehokas vahtikoira, mutta jos koiralla palaa hermot jo ohikulkeviin tyyppeihin niin en itse ihan noin ihmisten ilmoilla sitä ulkoiluttais. Pääsee hengestään mokoma jos jotakin onnistuneesti haukkaa.


No, jos vihaset koirat vähän harmitti, niin onneks koulumatka kulkee omakotitalolähiän läpi. Erään talon pihassa oli jotkut nappulakaverukset päättäneet rakentaa lumilinnat, jotka oli aivan identtiset. Sellanen ympyrän muodostava, vajaa metrin korkuinen muuri oli molemmilla. Vissiin tais olla joku skaba pystyssä kun toinen soimas harmistuneena pikkupojan läpitunkevalla falsetilla sitä toista kakka-aivoksi ja perseaivoksi misä kohin piti jo reppeillä pikkasen. En tiijä mistä oli pikkupoika moista kielenkäyttöä oppinut, mutta mua ei ainakaan haitannut yhtään.

Puhelinmyyjät

Yks asia, mitä en oo kanssaihmisteni käyttäytymisessä ikinä ymmärtänyt on se, kun kiusataan puhelinmyyjiä. Pistetään se työtään todnäk. inhoava opiskelija tms. pitämään niitä mainospuheitaan ja lähetään itse vaikka keittelemään kahvia. Sitten palataan luuripuurin ääreen ja nakataan vaikka että sori en kuullut, viittikkö toistaa kaiken mitä nyt sanoit. Sitten myöhemmin hekotellaan kavereille ja internetin kummajaisille, että olinpas aika vekkuli heh heh. Mikäs perkeleen idea siinä on? En tiijä, ite en oo kyllä tässä ihan hiljattain kokenut henkilökohtaisesti suurempaa tarvetta vittuilla ankiaa työtä tekeville ja paukutella vielä henkseleitä jälkikäteen asian suhteen.

Jos ei ole kiinnostusta ja halua ostaa mitään, niin ei se sen kummempaa vaadi kuin keskeyttää niiden puhe ja sanoa että kiitos, en osta mitään.

Hobitti: elikä tänne ja tuonne vai miten se meni

Tulipa tosiaan tuossa kerättyä itseään sen verran, että katsoin höpöttimen. Koska sehän se nyt on se populäärikulttuurin iso juttu ja hyvä se kait on siitä sana tai pari mainita. Onpahan sitten pohjustusta ja reeniä, kun ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan se tilanne, jossa ympäripäissään porukka asiasta keskustelee ja pitäisi ite esittää syväluotaavia ajatuksiaan vaikka siinä vaiheessa on jo aivan konkreettinen vaara, että unohtaa kesken lauseen mitä oli sanomassa.

Ihan päälimmäiseksi haluan sanua, että voi helvetin helvetti. Kuules nyt Peter Jackson(olen kohtalaisen varma että hän osaa Suomea ja seuraa blogiani aktiivisesti,) se 2000-luvun vaihde on jo aikoja sitten mennyt. Jos nykyään meinaa kenenkään tajuntaa visuaalisin keinoin räjäyttää, niin siinä pitää osata taikoa taiteellisesti mieleenpainuvia näkymiä. Alkaa allekirjoittanutta pikkuhiljaa tympiä tämä mentaliteetti, että joku kekseliäiisyyden virstanpylväs tokasee että "hei kattokaas jätkät ja jätkättäret mite vitun siistejä juttuja me osataan tietokonneella tehä!" ja sitten paahdetaan katsojan silmille vähintään 3x liian pitkiä CGI tykityksiä missä sattuu ja tapahtuu valkokankaan täydeltä koko ajan ilman hengädystaukoja, ja epileptikkoja kopisee lattiaan vasemmalla ja oikealla.

Eipä tämä nyt mittään George Lucasin värivalotykitystä sentään ole, mutta aika jöötiä oli kyllä vähän äksönkohtaus kun äksönkohtaus. Elokuvassa on kohtaus, jossa se kääpiöpartio pakenee Gandalf etunenässä hiisikaivannoilta samalla kun edestä, takaa, sivuilta, ylhäältä ja alhaalta höökii päälle arviolta seitsemänsataa tuhatta miljoonaa hiittä. Koko kohtaus on epäilemättä tehty siten, että näyttelijät juoksevat jollain juoksumatolla sinistä/vihreää taustaa vasten ja tietokoneella on tehty loput, mörkkejä myöten.

 Lopputulos on se että näyttelijät läpsivät kirveillään sun muilla päälle höökiviä, kuvaustilanteessa todnäk. näkymättömiä örkkejä noin sata per lärvi, eikä mikään näytä aidolta tai uskottavalta. Missään kohti ei tule minkäännäköistä jännitysmomenttia. Ainoastaan puutumisen tunnetta sai aikaiseksi Peter Jacksonin toiminnallinen ohjaus. Tuntuu kun ois kattonut jonkun videopelin esirendeöityä välianimaatiota. Tätä ei mitenkään vähentänyt Peter Jacksonin viehätys tasopomppimiseen, mitä elokuvassa sitten harrastettiinkin tämän tästä. Videopelimäisyysen kunniaksi vielä kaivospakokohtauksen loppuun lyötiin iso ja ruma loppupahis. Pikakelaustoimintoa kyllä tuli ikävä.

Kaivoskohtauksen jälkeen oli noin minuutin hengähdystauko, jonka jälkeen alkoi sitten toinen ylipitkä videopelipaskamyllerrys. Tosin tällä erää se kaivoskohtauksen kieli-poskessa meininki oli korvattu dramatiikalla ja totisuudella, muuten liikuttiin pitkälti saman paskan alueella. Hohhoi sanon minä. Kyllähän tuo sillon viehätti kun olin 12 vuotias, ja sillon nuo ylitsepursuavan mahtipontiset CGI-efekteillä tehdyt toimintakohtaukset oli kokolailla uus juttu, mutta ei nyt oikein ennää.

No, se toimintakohtauksista. Kuinkas leffa muuten? LOTR-sarjan mukaisesti Peter Jackson oli ottanut reippahasti taiteellisia vapauksia tarinankerronnan suhteen, mistä sisäinen Tolkien-nörttini huusi saatanaa ja perkelettä tämän tästä. Sisänen Tolkien nörttipuritaanini on aika ankia ja tylsä jätkä joka ei kyllä omin neuvoin sais naista ikinä, että ei välitetä siitä. Vaikka kirjan varsinaisen tarinan ja taustatarinoiden kulusta poikettiin miltei aina kun tilaisuus eteen sattui, pysyivät poikkeamiset järjen ja kohtuuden rajoissa. Missään vaiheessa ei tullut olo että nyt survotaan oksasta karahkaa Tolkienin elämäntyön perttuun, mikä fiilis tuli joskus LOTR-trilogiaa katsoessa.

Hahmot olivat hauskoja, värikkäitä ja hyvin tehtyjä. Vaikka niitä kääpiöitä on niin perkeleesti, ettei siinä ehdi kaikki saada millään suuria määriä dialogia ja hahmonkehitystä kolmen tunnin aikana, niin jotenkin niihin silti tykästyi. Bilbon näyttelijävalinta oli kova. Yhen ilmeen Elijah Woodin vertaaminen Martin Freemanin Bilboon ois vähän sama jos vertais jotakin Salkkari-Eeroa Heath Ledgerin Jokeriin. Klonkku nyt oli Klonkku. Helvetin hyvin näytelty ja samaan aikaan sympaattinen, arveluttava, omituinen eikä mitenkään vähässä määrin ahdistava ja pelottava, joskin oisin toivonut ettei tämä Kahdessa Tornissa esitelty Liehu/Luihu -homma ois nyt ihan niin selkeäjakoinen ollut. Möyhypäisestä Radagast-velhosta tykkäsin kanssa, kanikelkkoineen ja linnunpaskarastoineen kaikkineen. Tuli jollakin tapaa Rölli mieleen.

Kuten kanikelkalla paahtavastaa, Rölliä etäisesti muistuttavasta hahmosta saattaakin jo päätellä, niin sävyltään elokuva oli huomattavassa määrin lapsekkaampi ja kevyempi kuin Sormusten Herra, mikä pätee tietty lähdemateriaaliinkin. Meikästä tässä mentiin jo meiningeissä niin pitkälle, että luokittelisin Hobitin lastenelokuvaksi. Ja sellasena se sitten onkin paras pitkään aikaan, koska se ei pidä kakaroita typerinä, lasista tehtyinä kurapuntteina, jotka saa elinikäiset traumat ja arvet siinä kohin kun joku saa miekasta, kun isolta pahalta örkiltä leikataan käsi katki tai kun Gandalf tarjoaa velhokaverille tämän hermoja rauhoittaakseen reippahat hatsit piipustaan. Ei muuten ollu mitään Bonuksen vihiriää siinä tupakointiaparaatissa.

Eli joo. Vaikka ne lopun äksönpläjäykset kyllä olivat suoraan sanoen aika karvahanurista, niin kait silti sannoisin tuon olevan ihan kiva ja katsomisen arvonen leffa.

Lol krääk krääk

Onpa tässä hiljattain tullut törmättyä sellaseen ilmiöön, että porukka sannoo ääneen että lol. Uskosin että aika internetvapaa ihminen on saanut olla koko ikänsä, jos sitä ei osaa sanoa että mitä se lol meinaa. Naperona härppi jostakin syystä se, kun porukka lollotteli menemään netissä, kuten myös se että korvattiin sana "you" kirjaimella "u" koska se lausutaan just samalla tavalla. No, ennää se ei nii kiusaa. Semminkin kun joissakin tilanteissa se on ihan eri näppärä keino nopeuttaa sitä asiansa ilmoille kuuluttamista. Mutta sitä en kyllä käsitä että mikä siinä on kun pittää livenä tuumata johonkin huvittavaan asiaan, että lol. Kun eikö se oo vähän tarkotettu kirjotetussa kommunikoinnisa ilmasemaan, että nyt kyllä pikkasen naurattais? Eikö sitä vois livenä ihan vaan naurahtaa ennemmin tai sitten hän hymähtää, jos ei nyt mittään huutonaurua sattus lähteenkään. Etenkin äidinkielenään englantia porisevan henkilön suusta kun se kuulostaa vähän samalta, kuin jos vähän enemmän kuin vähän humaltuneena ja/tai kehitysvammaisena yrittäs puhua ja tulis vähän pulautettua samalla. Lolloti lol vaan itelles.

Toinen asia mikä nyt on hiljattain ruvennut vähän kiusaan onkin sitten henkilökohtaisempi suuri häpeä. Jossakin kohin kun rairai-iltaa vietetään niin aika suurella todennäkösyydellä rupean raakkumaan kun mikäkin Immortalmies. Aika useasti nyt hiljattain pahoilla teillä mutkitellessa ovat kaverit kattoneet kieroon ja ihmetelleet että mikäs perkele nyt sulle tuli? Siis en mittään järjettömyyksiä ryhdy räkäisellä äänellä rähjään tai huutaan, vaan ihan vaan kaverille saatan tokasta että mitäpäs tuumaat tuon teini-ikäisen tanssilattialla keikkuvasta istumapuolilihaksistosta tai että pittäisköhä sitä vielä yhet kävästä nappasemassa ennen merkkiä. Se vaan tullee niinkun jonkun black metal mörököllin viinan ja tupakan raiskaamasta rööristä yllättäen. Kait se siihen liittyy kun juottolassa rupeaa merkkiä kohti aina se volyymi alkaa nouseen sekä musiikin että ympärillä heiluvien ihmisten kohalta ja pittää itekin ryhtyä nostamaan ääntänsä kuuluville, mutta se ei sitä sitten niin kestäkään nykyään.

rapetsitaide osa 653.4 (arvio)

Joskus mua ihmetyttää, mitä oikein 24-vuotiaana, enimmäkseen itseään kunnioittavana miehenä teen teinigaltsussa. Sitten nään ne 18-19 kesästen tissi ja perseherutukset etusivulla ja muistan.

rapetsitaide

Ihan ensiksi haluan sanoa, että eilen mua tuli Lahteen morjestaan vanaha lapsuudentoveri Oulusta ja voi hyvä Jeesus, Jumala, Buddha ja Saatana tätä oloa. Ihan toiseksi haluan sanoa, että suuret pahoittelut siitä etten ole kirjoitellut. Jos yhtään lohduttaa, niin mulla pyöri eilen värivaloissa heiluessa mielessä ihan vitusti kaikkia hyviä idiksiä, mistä vois kirjottaa. Emmä kyllä niistä ensimmäistäkään tällä hetkellä tosin muista.

Rapetsitaide ja inttimuistot

Tässä ohutta ja väsynyttä oloa mielessäni voivotellessa rupesin lärviopuksessa inttikaverin kanssa muisteleen auringonpaisteen ja tuplasateenkaarien täytteisiä päiviä Parolan Panssariprikaatissa kultaisena palvelusvuonna 2009. Tuli mieleen yks mielenkiintonen episodi. Sori vaan tytöt.

Oli siis lähitaistelukoulutusta. Pyörittiin kasarmilla pöpelikössä ympyrää taisteluvarustuksessa ja tökittiin sahanpurulla täyettyjä kangassäkkejä pistimillä. Selviytyjiä piestiin kenttälapiolla. No, jossain vaiheessa kouluttajamme, luutnantti Kujala(nimi muutettu,) sitten keksi vaihtelua siihen säkintapporataan ja keräs porukan puoliympyrään puun viereen, johon oli sidottu ehjä vihollissäkki.

Se rupes sitten pitämään oppituntia neuvostopartisaaneista. Partisaanithan oli neuvostoliittolaisia, mihinkään varsinaiseen sotilasorganisaatioon ainakaan erityisen virallisesti kuulumattomia häiskiä, jotka Suomessa harrjoitti muun toimintansa ohessa terroria siviiliväestöä kohtaan. Ammuskelivat kyliä, suorittivat kaappauksia, telotuksia sun muuta. Sellasta mukavaa sota-ajan harrastustoimintaa. Kujala sitten verbaalisen kyvykkyytensä asettamin rajoin kuvaili mahdollisimman värikkäästi näitä siviiliväestöä kohtaan tehtyjä kauheuksia.

Ja sitten se kuolemanvakavana, ilman häivähdystäkään ironiasta tai oman koomisuutensa tiedostamisesta osotti sitä vitun puuhun sidottua sahapurusäkkiä ja sano dramaattisen hiljaisella ja matalalla äänellä kohtalokkaasti joka sanaa painottaen, että tämä tässä on teidän äitinne ja siskonne raiskannut partisaani. Sitten viestimiehet kävi vuorollaan moukuttamassa sitä säkkiä alkusyksyn pikkuvetisessä säässä Parolan Panssariprikaatin kasarmialueen pikkupöpelikössä.

En tiijä. Kai se yritti taikoa taistelijoissa esiin silmitöntä, alkukantaista raivoa sitä vertauskuvapussia kohtaan. Naama siinä kyllä vaan meni tuhannen rullalle, kun ankarasti keskittyen yritti pidättää tolkutonta naurukohtausta.

Ei mulla muuta.