Lol krääk krääk

Onpa tässä hiljattain tullut törmättyä sellaseen ilmiöön, että porukka sannoo ääneen että lol. Uskosin että aika internetvapaa ihminen on saanut olla koko ikänsä, jos sitä ei osaa sanoa että mitä se lol meinaa. Naperona härppi jostakin syystä se, kun porukka lollotteli menemään netissä, kuten myös se että korvattiin sana "you" kirjaimella "u" koska se lausutaan just samalla tavalla. No, ennää se ei nii kiusaa. Semminkin kun joissakin tilanteissa se on ihan eri näppärä keino nopeuttaa sitä asiansa ilmoille kuuluttamista. Mutta sitä en kyllä käsitä että mikä siinä on kun pittää livenä tuumata johonkin huvittavaan asiaan, että lol. Kun eikö se oo vähän tarkotettu kirjotetussa kommunikoinnisa ilmasemaan, että nyt kyllä pikkasen naurattais? Eikö sitä vois livenä ihan vaan naurahtaa ennemmin tai sitten hän hymähtää, jos ei nyt mittään huutonaurua sattus lähteenkään. Etenkin äidinkielenään englantia porisevan henkilön suusta kun se kuulostaa vähän samalta, kuin jos vähän enemmän kuin vähän humaltuneena ja/tai kehitysvammaisena yrittäs puhua ja tulis vähän pulautettua samalla. Lolloti lol vaan itelles.

Toinen asia mikä nyt on hiljattain ruvennut vähän kiusaan onkin sitten henkilökohtaisempi suuri häpeä. Jossakin kohin kun rairai-iltaa vietetään niin aika suurella todennäkösyydellä rupean raakkumaan kun mikäkin Immortalmies. Aika useasti nyt hiljattain pahoilla teillä mutkitellessa ovat kaverit kattoneet kieroon ja ihmetelleet että mikäs perkele nyt sulle tuli? Siis en mittään järjettömyyksiä ryhdy räkäisellä äänellä rähjään tai huutaan, vaan ihan vaan kaverille saatan tokasta että mitäpäs tuumaat tuon teini-ikäisen tanssilattialla keikkuvasta istumapuolilihaksistosta tai että pittäisköhä sitä vielä yhet kävästä nappasemassa ennen merkkiä. Se vaan tullee niinkun jonkun black metal mörököllin viinan ja tupakan raiskaamasta rööristä yllättäen. Kait se siihen liittyy kun juottolassa rupeaa merkkiä kohti aina se volyymi alkaa nouseen sekä musiikin että ympärillä heiluvien ihmisten kohalta ja pittää itekin ryhtyä nostamaan ääntänsä kuuluville, mutta se ei sitä sitten niin kestäkään nykyään.

rapetsitaide osa 653.4 (arvio)

Joskus mua ihmetyttää, mitä oikein 24-vuotiaana, enimmäkseen itseään kunnioittavana miehenä teen teinigaltsussa. Sitten nään ne 18-19 kesästen tissi ja perseherutukset etusivulla ja muistan.

rapetsitaide

Ihan ensiksi haluan sanoa, että eilen mua tuli Lahteen morjestaan vanaha lapsuudentoveri Oulusta ja voi hyvä Jeesus, Jumala, Buddha ja Saatana tätä oloa. Ihan toiseksi haluan sanoa, että suuret pahoittelut siitä etten ole kirjoitellut. Jos yhtään lohduttaa, niin mulla pyöri eilen värivaloissa heiluessa mielessä ihan vitusti kaikkia hyviä idiksiä, mistä vois kirjottaa. Emmä kyllä niistä ensimmäistäkään tällä hetkellä tosin muista.

Rapetsitaide ja inttimuistot

Tässä ohutta ja väsynyttä oloa mielessäni voivotellessa rupesin lärviopuksessa inttikaverin kanssa muisteleen auringonpaisteen ja tuplasateenkaarien täytteisiä päiviä Parolan Panssariprikaatissa kultaisena palvelusvuonna 2009. Tuli mieleen yks mielenkiintonen episodi. Sori vaan tytöt.

Oli siis lähitaistelukoulutusta. Pyörittiin kasarmilla pöpelikössä ympyrää taisteluvarustuksessa ja tökittiin sahanpurulla täyettyjä kangassäkkejä pistimillä. Selviytyjiä piestiin kenttälapiolla. No, jossain vaiheessa kouluttajamme, luutnantti Kujala(nimi muutettu,) sitten keksi vaihtelua siihen säkintapporataan ja keräs porukan puoliympyrään puun viereen, johon oli sidottu ehjä vihollissäkki.

Se rupes sitten pitämään oppituntia neuvostopartisaaneista. Partisaanithan oli neuvostoliittolaisia, mihinkään varsinaiseen sotilasorganisaatioon ainakaan erityisen virallisesti kuulumattomia häiskiä, jotka Suomessa harrjoitti muun toimintansa ohessa terroria siviiliväestöä kohtaan. Ammuskelivat kyliä, suorittivat kaappauksia, telotuksia sun muuta. Sellasta mukavaa sota-ajan harrastustoimintaa. Kujala sitten verbaalisen kyvykkyytensä asettamin rajoin kuvaili mahdollisimman värikkäästi näitä siviiliväestöä kohtaan tehtyjä kauheuksia.

Ja sitten se kuolemanvakavana, ilman häivähdystäkään ironiasta tai oman koomisuutensa tiedostamisesta osotti sitä vitun puuhun sidottua sahapurusäkkiä ja sano dramaattisen hiljaisella ja matalalla äänellä kohtalokkaasti joka sanaa painottaen, että tämä tässä on teidän äitinne ja siskonne raiskannut partisaani. Sitten viestimiehet kävi vuorollaan moukuttamassa sitä säkkiä alkusyksyn pikkuvetisessä säässä Parolan Panssariprikaatin kasarmialueen pikkupöpelikössä.

En tiijä. Kai se yritti taikoa taistelijoissa esiin silmitöntä, alkukantaista raivoa sitä vertauskuvapussia kohtaan. Naama siinä kyllä vaan meni tuhannen rullalle, kun ankarasti keskittyen yritti pidättää tolkutonta naurukohtausta.

Ei mulla muuta.