Tässä ohutta ja väsynyttä oloa mielessäni voivotellessa rupesin lärviopuksessa inttikaverin kanssa muisteleen auringonpaisteen ja tuplasateenkaarien täytteisiä päiviä Parolan Panssariprikaatissa kultaisena palvelusvuonna 2009. Tuli mieleen yks mielenkiintonen episodi. Sori vaan tytöt.
Oli siis lähitaistelukoulutusta. Pyörittiin kasarmilla pöpelikössä ympyrää taisteluvarustuksessa ja tökittiin sahanpurulla täyettyjä kangassäkkejä pistimillä. Selviytyjiä piestiin kenttälapiolla. No, jossain vaiheessa kouluttajamme, luutnantti Kujala(nimi muutettu,) sitten keksi vaihtelua siihen säkintapporataan ja keräs porukan puoliympyrään puun viereen, johon oli sidottu ehjä vihollissäkki.
Se rupes sitten pitämään oppituntia neuvostopartisaaneista. Partisaanithan oli neuvostoliittolaisia, mihinkään varsinaiseen sotilasorganisaatioon ainakaan erityisen virallisesti kuulumattomia häiskiä, jotka Suomessa harrjoitti muun toimintansa ohessa terroria siviiliväestöä kohtaan. Ammuskelivat kyliä, suorittivat kaappauksia, telotuksia sun muuta. Sellasta mukavaa sota-ajan harrastustoimintaa. Kujala sitten verbaalisen kyvykkyytensä asettamin rajoin kuvaili mahdollisimman värikkäästi näitä siviiliväestöä kohtaan tehtyjä kauheuksia.
Ja sitten se kuolemanvakavana, ilman häivähdystäkään ironiasta tai oman koomisuutensa
tiedostamisesta osotti sitä vitun puuhun sidottua
sahapurusäkkiä ja sano dramaattisen hiljaisella ja matalalla äänellä kohtalokkaasti joka sanaa painottaen, että tämä tässä on
teidän äitinne ja siskonne raiskannut partisaani. Sitten viestimiehet kävi vuorollaan moukuttamassa sitä säkkiä alkusyksyn pikkuvetisessä säässä Parolan Panssariprikaatin kasarmialueen pikkupöpelikössä.
En tiijä. Kai se yritti taikoa taistelijoissa esiin silmitöntä, alkukantaista raivoa sitä vertauskuvapussia kohtaan. Naama siinä kyllä vaan meni tuhannen rullalle, kun ankarasti keskittyen yritti pidättää tolkutonta naurukohtausta.
Ei mulla muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti