Raskaat naiset

Eräänä kauniina päivänä 90-luvulla päätti isoveli sivistää kesätukkasta räkänokkaveljeä ja komensi työhuoneeseen. Siellä hän laittoi soittimeen rätisevän ja muutenkin elämää nähneen älpyn nimeltään Master of Puppets. Sille tielle sitä vähän niinkuin on jääty. Toki sitä muunkinlainen musiikki uppoaa ja soittolistaan eksyy, mutta ennemmin tai myöhemmin raikaavat kuulottimista taas sirkkelitremolot, blastbeatit ja mörinät/rääkynät.

Muuten oon kyllä aivan tyytyväinen, mutta yks juttu vähän harmittaa. Ittiäni suuremmin miellyttävät naiset ei usseimmiten tätä mussiikkia niin kuuntele. Isimaata puolustaessa eräs tupakaveri kertoili kuinka Tukholman reissulla tuli ihmeteltyä että missä ne kaikki rumat naiset täällä oikein on. Ois mennyt lähimpään hevirokkipaikkaan, siellä niitä ois ollu.

Nyt saattaa mennä vähän tökerön kärjistyksen puolelle, mutta Tuska Open Airiin tai vastaavaan jos menee, niin lähtökohtaisesti kannattaa odottaa kiinnittävänsä huomionsa kahdenlaisiin naisiin. Vähemmistönä helvetin kauniisiin ja hyväkroppaisisiin päänkääntäjiiin piukeissa dominakuoseissaan, jotka tietty lähestulkoon aina ovat jonkun vitun enemmän tai vähemmän sheivatun isojalan kanssa. Ja sitte näihin kosanderipäissään ihmeellisyyksiä ja kärkkäitä mielipiteitä raakkuviin ja sinappihuntua vaille valmiisiin picnic-kinkkuihin lihan määrää korostavissa verkkosukissaan. Se on oikiasti eri hyvä juttu jos tuntee itsensä viehättäväksi vaikka näyttäiskin suolaporsaalta, mutta ei ne korsetit ja minihameet kaikkien vartaloa imartele. Eikä sitä tuntemattomalle kannata ensitöikseen välttämättä kertoa että Varg tai Breivik on ihan hyvä tyyppi tai narkkarit tunki kerran privaattialueet täyteen cheddaria*

Kivat, nätit ja nuoret tytöt usseesti taas kuuntelee jottain mikä vähän arveluttaa. Eräs paljon naurava, ilosesti hymyilevä ja muutenkin kaikin puolin erittäin miellyttävä vaaleaverikkö soitti mulle väenvängällä The Crashia, ja voi hyvä helvetti. Kokemus oli pitkälti audiaalinen versio ämpärillisen hunajaa ja siirappia nassuunsa kauhomisesta. Sitten on tietty tämä seduloiden perseensheikkauspumputus joka taas on mitä on. Vähänkö harmittaa kun joku tällanen pyytää soittamaan kitaraa tai vaikkapa jonkun oman sävellyksen, ja miltei ainoa mitä osaisi paskana ja yksipuolisena kitaristina tarjota oisi barremolliraiskausta josta ei taatusti tule iloseksi kukaan. Siinä sitten joku Nothing Else Matters intro ja öö.

Vaikka sitä tuli soimattua, niin corecoren puolustukseksi täytyypi sanoa että kyllä sen raskauden ja potentiaalisen kuunneltavuuden(lähinnä deathcore) huomioonottaen sen kauniimpaa sukuopuolta edustavat kuuntelijat miellyttävät keskimäärin silmää erittäin paljon.Henkisestä laidasta kyllä taas en tiedä, mutta hyvä alaku on ainakin!

*henkilökohtaisesti vältyin tämän jälkimmäisen kuulemiselta. Joudun kirjoittamaan ystäväpiirin elämänkokemuksia koska istun itse kellarissa 9/10 ajastani ja pelaan WoWia.