Joo-o. Tulipa eilen hengattua ruhtinas alkoholin kanssa ja nyt on vähän vetämätön ja mitäänsanomaton olo. Muistu samalla mieleen, että joskus tuleepi kirjoiteltua lärviopukseen satunnaisia aatoksia, minkä seurauksena hyvän maun kerran kaukaa ehkä nähneet toverini ovat härppineet ja kehoittaneet ryhtyä pitämään blogia. No, tässä on, saatana. Ainakin ensialkuun näpytän laiskan anonyymisti, koska olen päättänyt ryhtyä internetin mustanaamioksi, ja virtuaalimaailman konnat ja kelmit parantavat taatusti tapansa kun mustin silminalusin näpytän terävän kritiikin kolmelta aamuyöllä. Vissiin myös siksi, että silloin tällöin saattaa lipsahtaa ruma sana ja aatos, ja jälkikasvuaan töissä stalkkaavalta äidiltä tulis tupenrapinat jos se sen näkis. Siis aivan oikeasti.
Törmäsin internetissä itsensä naiseksi tuntevaan yhdysvaltalaiseen, kieltämättä aika feminiiniseen ja nättikasvoiseen poikaan, joka mainosti metallille pyhitetyssä keskusteluketjussa CoreCorea. CoreCore on siis yleispätevä, mitä tahansa metalcorea, deathcorea tai vastaavaa alagenreä tarkoittava termi. Aika paskaa musiikkia jotten sanois.
Vissiin alkuperäinen tarkoitus on ollut yhdistää HC punk ja metallin ääripäät. Mutta mitä nyt on aikanaan Radio Rockilta tullut CoreCorea tullut kuultua, niin ei siitä hooseestä kyllä mitään vitun havaintoa ole. Lisäksi siellä corecoren luvatussa maassa, jenkkilässä, vissiin on joku korkeakoulu näitä orkestereita ulos pumppaamassa, kerta samalta tahtoo allekirjoittaneen korvaan samaa corecoreatyyliä edustavat bändit kuulostaa. Miltei joka biisi alkaa ältsin ärhäkällä ja teknisellä pauhaamisella solistin raakkuessa sen minkä kitusista lähtee, minkä jälkeen voidaankin sitten siirtyä pillunkiilto silmissä laulamaan hempeän melodista kertsiä. Eipä ne melodiat kyllä edellisestä saatikka seuraavasta bändistä poikkea.
Sitten kun nämä on saatu alta pois niin eiköhän pojat pistetä breakdown tähän. Ja se breakdown on sitten vittu pakko olla joka biisissä. Kuuntelin joskus jotain orkesteria, joka vissiin mielti itsensä melodiseksi deathcoreksi tai mitä vittua sinne päin tahansa. Kuulosti ihan kelvolta(muttei maailmoja mullistavalta) dödöltä se orkesteri, mutta vissiin kesken biisin yhtyeen nikkari oli hokannu että vittu jätkät me ollaan corebändi, nyt äkkiä breakdown jottei porukka meitä muuksi luule! En ite henkilökohtasesti tuota breakdown pakkoa käsitä. Jos on nopea ja kiukkunen biisi, niin hyvän meiningin se pätkäsee, ei muuta.
Halusin ja yritin joskus pikkupoikana ihan oikeasti fanittaa All Shall Perishiä, jota teinivuosien paras kaveri kuunteli ja joka on vissiin tätä deathcorea ja siten sellasta rankempaa settiä. Vaikka miten kuunteli debyyttiä uudestaan ja uudestaan, ja hehkuttaa kavereille, niin kokoaika oli vaan takaraivossa tunne että ei tää oikein kolise. Vähän niinkuin ois kattonu pornoa vielä laukeamisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti