"päivitä blogis päivitä blogsi päivitä blogis päivitä blogis"

Ommattu Jasulle. klikkaamalla isommaksi

Ruotsi

Alkaapi ammattikorkeassa armahin ruotsin opiskelu tässä piankohta. Sehän on helvetin kiva se. Aikanaan hakkasin otsalohkoa pöydälle avattua oppikirjaa vasten sen verran, että kirjotuksista läpi pääsin. Sitten intin jälkeen tuli heiluttua yhessä kansanopistossa lukuvuoden verran ja siellä kuului opetussuunnitelmaan ruotsi, mutta huuhaaopettaja pölisi pitkälti omiaan siellä ja hyväksyttyyn arvosanaan riitti läsnäolo. Se vähä mitä tuli joskus opittua on pitkälti unohtunut. Nimeni osaan sanoa, kuten myös sen, että minulla on keilapallo nahkahousuissani.

Seiskaluokkalaisena sitä pakkoruotsia nyt tuli parjattua ihan silkasta parjaamisen riemusta. Sillon tuli parjattua kaikkea muutakin, kun nuppi hormoneista ym. murkkuskeidasta sekasin tuli kehiteltyä mielipiteitä, mitkä tietenkin oli äärimmäisen kärkkäitä. Nykyjään on moni mielipide elämänkokemuksen ja avaramman mielenmaiseman kautta pehmentynyt, mutta en minä rehellisesti sanottuna kyllä sen bättrefolkin lätinän opettamisen mielekkyyttä vieläkään oikein tajua. Jos sen kielen taitaa, niin osaa kieltä mitä puhutaan kahdessa maassa. Toisessa lähinnä pienen vähemmistön toimesta. Onpas erinomaisen näppärää. Tokihan jos oikein hyvin oppii, niin ymmärtää varmaan norjaakin. Ehkä jopa tanskaakin, joskin se kyllä kuulostaa niin ruotsin, saksan ja oksennuksen sekotukselta että en menis vannomaan. Näissä maissa tietty pärjää englannillakin käsittääkseni siinä missä suomessakin, ellei paremmin, kerta germaaninen kieli loppuviimeksi sekin on.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää, paljonko käytetään rahaa siihen, että seiskaluokalta asti pistetään joka pentu reenaan ruotsia. Kun mietin kaikkia tuntemiani ihmisiä kahdelta eri yläasteelta, lukiosta sekä amiksesta niin eipä tule kyllä mieleeni ensimmäistäkään joka sitä kieltä osaisi mitenkään äärettömän sujuvasti puhua. Valtaosa ei juuri sanaakaan.

Fiksumpi systeemi olis meikästä pistää Severi/Seija Seiskaluokkalainen valkkaamaan että mikä kuulostaa vähiten vastenmielisesltä: saksa/ranska/espanja/venäjä/jiddish/tms/yms/jne/etc/ruotsi. Niihin ois itelläkin saattanut motivaatio riittää inasen enempi, kun suuremmassa määrin niitä maailmalla puhutaan. Plus ainakin venäjä on meleko siistin kuulosta, ja ankaran rakkauden kieli saksa ois hyvä tietty osata jos sattuu huvittaan diskoilla kokonahka-/lateksiasussa.

Koulumatka

Koulumatkalla tuli keskustan tuntumassa vastaan parivaljakko parikymppisiä romanimiehiä ja rotikka. Mut spotatessaan jätkät pysähty pyörätien poskeen ja koiraa taluttava lukitsi rotikan pantaan kiinnitetyn flexon niin lyhyeksi kun saa, mistä oon ihan kiitollinen. Se mötikkä kun hyppäs möristen mua kohti kun kävelin ohi. En normaalisti pelkää isojakaan koiria, mutta rotikoissa on joku ominaisuus, mikä aiheuttaa kuumotukset vaikka oliskin ihan hyvin koulutettu ja läyhä yksilö. Kinokseen lentäminen ~40-50kg lihasta ja hammasta päällä ei  muutenkaan kyllä ois kuulunut mun päivän suunnitelmiin. En tiijä, on kyllä varmaan äärimmäisen tehokas vahtikoira, mutta jos koiralla palaa hermot jo ohikulkeviin tyyppeihin niin en itse ihan noin ihmisten ilmoilla sitä ulkoiluttais. Pääsee hengestään mokoma jos jotakin onnistuneesti haukkaa.


No, jos vihaset koirat vähän harmitti, niin onneks koulumatka kulkee omakotitalolähiän läpi. Erään talon pihassa oli jotkut nappulakaverukset päättäneet rakentaa lumilinnat, jotka oli aivan identtiset. Sellanen ympyrän muodostava, vajaa metrin korkuinen muuri oli molemmilla. Vissiin tais olla joku skaba pystyssä kun toinen soimas harmistuneena pikkupojan läpitunkevalla falsetilla sitä toista kakka-aivoksi ja perseaivoksi misä kohin piti jo reppeillä pikkasen. En tiijä mistä oli pikkupoika moista kielenkäyttöä oppinut, mutta mua ei ainakaan haitannut yhtään.

Puhelinmyyjät

Yks asia, mitä en oo kanssaihmisteni käyttäytymisessä ikinä ymmärtänyt on se, kun kiusataan puhelinmyyjiä. Pistetään se työtään todnäk. inhoava opiskelija tms. pitämään niitä mainospuheitaan ja lähetään itse vaikka keittelemään kahvia. Sitten palataan luuripuurin ääreen ja nakataan vaikka että sori en kuullut, viittikkö toistaa kaiken mitä nyt sanoit. Sitten myöhemmin hekotellaan kavereille ja internetin kummajaisille, että olinpas aika vekkuli heh heh. Mikäs perkeleen idea siinä on? En tiijä, ite en oo kyllä tässä ihan hiljattain kokenut henkilökohtaisesti suurempaa tarvetta vittuilla ankiaa työtä tekeville ja paukutella vielä henkseleitä jälkikäteen asian suhteen.

Jos ei ole kiinnostusta ja halua ostaa mitään, niin ei se sen kummempaa vaadi kuin keskeyttää niiden puhe ja sanoa että kiitos, en osta mitään.

Hobitti: elikä tänne ja tuonne vai miten se meni

Tulipa tosiaan tuossa kerättyä itseään sen verran, että katsoin höpöttimen. Koska sehän se nyt on se populäärikulttuurin iso juttu ja hyvä se kait on siitä sana tai pari mainita. Onpahan sitten pohjustusta ja reeniä, kun ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan se tilanne, jossa ympäripäissään porukka asiasta keskustelee ja pitäisi ite esittää syväluotaavia ajatuksiaan vaikka siinä vaiheessa on jo aivan konkreettinen vaara, että unohtaa kesken lauseen mitä oli sanomassa.

Ihan päälimmäiseksi haluan sanua, että voi helvetin helvetti. Kuules nyt Peter Jackson(olen kohtalaisen varma että hän osaa Suomea ja seuraa blogiani aktiivisesti,) se 2000-luvun vaihde on jo aikoja sitten mennyt. Jos nykyään meinaa kenenkään tajuntaa visuaalisin keinoin räjäyttää, niin siinä pitää osata taikoa taiteellisesti mieleenpainuvia näkymiä. Alkaa allekirjoittanutta pikkuhiljaa tympiä tämä mentaliteetti, että joku kekseliäiisyyden virstanpylväs tokasee että "hei kattokaas jätkät ja jätkättäret mite vitun siistejä juttuja me osataan tietokonneella tehä!" ja sitten paahdetaan katsojan silmille vähintään 3x liian pitkiä CGI tykityksiä missä sattuu ja tapahtuu valkokankaan täydeltä koko ajan ilman hengädystaukoja, ja epileptikkoja kopisee lattiaan vasemmalla ja oikealla.

Eipä tämä nyt mittään George Lucasin värivalotykitystä sentään ole, mutta aika jöötiä oli kyllä vähän äksönkohtaus kun äksönkohtaus. Elokuvassa on kohtaus, jossa se kääpiöpartio pakenee Gandalf etunenässä hiisikaivannoilta samalla kun edestä, takaa, sivuilta, ylhäältä ja alhaalta höökii päälle arviolta seitsemänsataa tuhatta miljoonaa hiittä. Koko kohtaus on epäilemättä tehty siten, että näyttelijät juoksevat jollain juoksumatolla sinistä/vihreää taustaa vasten ja tietokoneella on tehty loput, mörkkejä myöten.

 Lopputulos on se että näyttelijät läpsivät kirveillään sun muilla päälle höökiviä, kuvaustilanteessa todnäk. näkymättömiä örkkejä noin sata per lärvi, eikä mikään näytä aidolta tai uskottavalta. Missään kohti ei tule minkäännäköistä jännitysmomenttia. Ainoastaan puutumisen tunnetta sai aikaiseksi Peter Jacksonin toiminnallinen ohjaus. Tuntuu kun ois kattonut jonkun videopelin esirendeöityä välianimaatiota. Tätä ei mitenkään vähentänyt Peter Jacksonin viehätys tasopomppimiseen, mitä elokuvassa sitten harrastettiinkin tämän tästä. Videopelimäisyysen kunniaksi vielä kaivospakokohtauksen loppuun lyötiin iso ja ruma loppupahis. Pikakelaustoimintoa kyllä tuli ikävä.

Kaivoskohtauksen jälkeen oli noin minuutin hengähdystauko, jonka jälkeen alkoi sitten toinen ylipitkä videopelipaskamyllerrys. Tosin tällä erää se kaivoskohtauksen kieli-poskessa meininki oli korvattu dramatiikalla ja totisuudella, muuten liikuttiin pitkälti saman paskan alueella. Hohhoi sanon minä. Kyllähän tuo sillon viehätti kun olin 12 vuotias, ja sillon nuo ylitsepursuavan mahtipontiset CGI-efekteillä tehdyt toimintakohtaukset oli kokolailla uus juttu, mutta ei nyt oikein ennää.

No, se toimintakohtauksista. Kuinkas leffa muuten? LOTR-sarjan mukaisesti Peter Jackson oli ottanut reippahasti taiteellisia vapauksia tarinankerronnan suhteen, mistä sisäinen Tolkien-nörttini huusi saatanaa ja perkelettä tämän tästä. Sisänen Tolkien nörttipuritaanini on aika ankia ja tylsä jätkä joka ei kyllä omin neuvoin sais naista ikinä, että ei välitetä siitä. Vaikka kirjan varsinaisen tarinan ja taustatarinoiden kulusta poikettiin miltei aina kun tilaisuus eteen sattui, pysyivät poikkeamiset järjen ja kohtuuden rajoissa. Missään vaiheessa ei tullut olo että nyt survotaan oksasta karahkaa Tolkienin elämäntyön perttuun, mikä fiilis tuli joskus LOTR-trilogiaa katsoessa.

Hahmot olivat hauskoja, värikkäitä ja hyvin tehtyjä. Vaikka niitä kääpiöitä on niin perkeleesti, ettei siinä ehdi kaikki saada millään suuria määriä dialogia ja hahmonkehitystä kolmen tunnin aikana, niin jotenkin niihin silti tykästyi. Bilbon näyttelijävalinta oli kova. Yhen ilmeen Elijah Woodin vertaaminen Martin Freemanin Bilboon ois vähän sama jos vertais jotakin Salkkari-Eeroa Heath Ledgerin Jokeriin. Klonkku nyt oli Klonkku. Helvetin hyvin näytelty ja samaan aikaan sympaattinen, arveluttava, omituinen eikä mitenkään vähässä määrin ahdistava ja pelottava, joskin oisin toivonut ettei tämä Kahdessa Tornissa esitelty Liehu/Luihu -homma ois nyt ihan niin selkeäjakoinen ollut. Möyhypäisestä Radagast-velhosta tykkäsin kanssa, kanikelkkoineen ja linnunpaskarastoineen kaikkineen. Tuli jollakin tapaa Rölli mieleen.

Kuten kanikelkalla paahtavastaa, Rölliä etäisesti muistuttavasta hahmosta saattaakin jo päätellä, niin sävyltään elokuva oli huomattavassa määrin lapsekkaampi ja kevyempi kuin Sormusten Herra, mikä pätee tietty lähdemateriaaliinkin. Meikästä tässä mentiin jo meiningeissä niin pitkälle, että luokittelisin Hobitin lastenelokuvaksi. Ja sellasena se sitten onkin paras pitkään aikaan, koska se ei pidä kakaroita typerinä, lasista tehtyinä kurapuntteina, jotka saa elinikäiset traumat ja arvet siinä kohin kun joku saa miekasta, kun isolta pahalta örkiltä leikataan käsi katki tai kun Gandalf tarjoaa velhokaverille tämän hermoja rauhoittaakseen reippahat hatsit piipustaan. Ei muuten ollu mitään Bonuksen vihiriää siinä tupakointiaparaatissa.

Eli joo. Vaikka ne lopun äksönpläjäykset kyllä olivat suoraan sanoen aika karvahanurista, niin kait silti sannoisin tuon olevan ihan kiva ja katsomisen arvonen leffa.

Lol krääk krääk

Onpa tässä hiljattain tullut törmättyä sellaseen ilmiöön, että porukka sannoo ääneen että lol. Uskosin että aika internetvapaa ihminen on saanut olla koko ikänsä, jos sitä ei osaa sanoa että mitä se lol meinaa. Naperona härppi jostakin syystä se, kun porukka lollotteli menemään netissä, kuten myös se että korvattiin sana "you" kirjaimella "u" koska se lausutaan just samalla tavalla. No, ennää se ei nii kiusaa. Semminkin kun joissakin tilanteissa se on ihan eri näppärä keino nopeuttaa sitä asiansa ilmoille kuuluttamista. Mutta sitä en kyllä käsitä että mikä siinä on kun pittää livenä tuumata johonkin huvittavaan asiaan, että lol. Kun eikö se oo vähän tarkotettu kirjotetussa kommunikoinnisa ilmasemaan, että nyt kyllä pikkasen naurattais? Eikö sitä vois livenä ihan vaan naurahtaa ennemmin tai sitten hän hymähtää, jos ei nyt mittään huutonaurua sattus lähteenkään. Etenkin äidinkielenään englantia porisevan henkilön suusta kun se kuulostaa vähän samalta, kuin jos vähän enemmän kuin vähän humaltuneena ja/tai kehitysvammaisena yrittäs puhua ja tulis vähän pulautettua samalla. Lolloti lol vaan itelles.

Toinen asia mikä nyt on hiljattain ruvennut vähän kiusaan onkin sitten henkilökohtaisempi suuri häpeä. Jossakin kohin kun rairai-iltaa vietetään niin aika suurella todennäkösyydellä rupean raakkumaan kun mikäkin Immortalmies. Aika useasti nyt hiljattain pahoilla teillä mutkitellessa ovat kaverit kattoneet kieroon ja ihmetelleet että mikäs perkele nyt sulle tuli? Siis en mittään järjettömyyksiä ryhdy räkäisellä äänellä rähjään tai huutaan, vaan ihan vaan kaverille saatan tokasta että mitäpäs tuumaat tuon teini-ikäisen tanssilattialla keikkuvasta istumapuolilihaksistosta tai että pittäisköhä sitä vielä yhet kävästä nappasemassa ennen merkkiä. Se vaan tullee niinkun jonkun black metal mörököllin viinan ja tupakan raiskaamasta rööristä yllättäen. Kait se siihen liittyy kun juottolassa rupeaa merkkiä kohti aina se volyymi alkaa nouseen sekä musiikin että ympärillä heiluvien ihmisten kohalta ja pittää itekin ryhtyä nostamaan ääntänsä kuuluville, mutta se ei sitä sitten niin kestäkään nykyään.

rapetsitaide osa 653.4 (arvio)

Joskus mua ihmetyttää, mitä oikein 24-vuotiaana, enimmäkseen itseään kunnioittavana miehenä teen teinigaltsussa. Sitten nään ne 18-19 kesästen tissi ja perseherutukset etusivulla ja muistan.

rapetsitaide

Ihan ensiksi haluan sanoa, että eilen mua tuli Lahteen morjestaan vanaha lapsuudentoveri Oulusta ja voi hyvä Jeesus, Jumala, Buddha ja Saatana tätä oloa. Ihan toiseksi haluan sanoa, että suuret pahoittelut siitä etten ole kirjoitellut. Jos yhtään lohduttaa, niin mulla pyöri eilen värivaloissa heiluessa mielessä ihan vitusti kaikkia hyviä idiksiä, mistä vois kirjottaa. Emmä kyllä niistä ensimmäistäkään tällä hetkellä tosin muista.

Rapetsitaide ja inttimuistot

Tässä ohutta ja väsynyttä oloa mielessäni voivotellessa rupesin lärviopuksessa inttikaverin kanssa muisteleen auringonpaisteen ja tuplasateenkaarien täytteisiä päiviä Parolan Panssariprikaatissa kultaisena palvelusvuonna 2009. Tuli mieleen yks mielenkiintonen episodi. Sori vaan tytöt.

Oli siis lähitaistelukoulutusta. Pyörittiin kasarmilla pöpelikössä ympyrää taisteluvarustuksessa ja tökittiin sahanpurulla täyettyjä kangassäkkejä pistimillä. Selviytyjiä piestiin kenttälapiolla. No, jossain vaiheessa kouluttajamme, luutnantti Kujala(nimi muutettu,) sitten keksi vaihtelua siihen säkintapporataan ja keräs porukan puoliympyrään puun viereen, johon oli sidottu ehjä vihollissäkki.

Se rupes sitten pitämään oppituntia neuvostopartisaaneista. Partisaanithan oli neuvostoliittolaisia, mihinkään varsinaiseen sotilasorganisaatioon ainakaan erityisen virallisesti kuulumattomia häiskiä, jotka Suomessa harrjoitti muun toimintansa ohessa terroria siviiliväestöä kohtaan. Ammuskelivat kyliä, suorittivat kaappauksia, telotuksia sun muuta. Sellasta mukavaa sota-ajan harrastustoimintaa. Kujala sitten verbaalisen kyvykkyytensä asettamin rajoin kuvaili mahdollisimman värikkäästi näitä siviiliväestöä kohtaan tehtyjä kauheuksia.

Ja sitten se kuolemanvakavana, ilman häivähdystäkään ironiasta tai oman koomisuutensa tiedostamisesta osotti sitä vitun puuhun sidottua sahapurusäkkiä ja sano dramaattisen hiljaisella ja matalalla äänellä kohtalokkaasti joka sanaa painottaen, että tämä tässä on teidän äitinne ja siskonne raiskannut partisaani. Sitten viestimiehet kävi vuorollaan moukuttamassa sitä säkkiä alkusyksyn pikkuvetisessä säässä Parolan Panssariprikaatin kasarmialueen pikkupöpelikössä.

En tiijä. Kai se yritti taikoa taistelijoissa esiin silmitöntä, alkukantaista raivoa sitä vertauskuvapussia kohtaan. Naama siinä kyllä vaan meni tuhannen rullalle, kun ankarasti keskittyen yritti pidättää tolkutonta naurukohtausta.

Ei mulla muuta.

Unihommia osa 2 (kai?)

Moromoro. Suuret pahoittelut vaan armaille lukijoilleni siitä, etten ole kirjoittanut. Itsenäisyyspäivän jälkeen keskitin koko olemukseni odottamaan joulua kuin paraskin kirkassilmäinen, puhdassieluinen pieni lapsonen Disney piirretystä, jollainen toki itsekin olen. Silmien kirkasta katsetta tosin samensi keskiolutpainotteinen visiitti kotikyläni yöelämään. Ei siitä sen enempää. Ihan vaan siitä syystä että ei se juuri kertomisen arvoinen juttu tälläkään kertaa ollut.

Sitten  kun se typerällä jeesuksen synttäriteemalla koristeltu pakanajuhla koitti, oli aika antautua armottoman hedonismin valtaan ja syödä ja juoda ja syödä ja juoda, ja josko sitä vielä vähän söis ja jois. Seuraavaksi olikin kiva kopata matkaan joku maailmanlopun bakteeri ja värjötellä kovassa kuumeessa paksun vällypinon alla, sekä pohtia uskaltaako sitä käydä nukkumaankaan edes. Pakki kun oli siinä määrin sekasin, että katsoin lakanoiden tahattoman värjäysprosessin olevan aivan mahdollinen siinä yön pimeinä tunteina kuumehoureisia unia nähdessä. No, ei siinä kuitenkaan niin käynyt ja elävien kirjoissa ollaan taas.

Unien laatu nyt vaan jatkuu kuumehoureisena. Siinä se tosin on pysynytkin käsittääkseni koko ikäni ajan. Viime yön seikkailuista tosin en muista kuin päätöksen. Hengasin täällä Ulan Batorin kunnan(nimi muutettu) perämettissä porukoillani ja vanhassa huoneessani. Muistaakseni johonkin oli lähdettävä muutaman tunnin sisään, mutta odottelu tahtoi käydä suhteellisen pitkästyttäväksi. Onneksi taskussa oli supermakee metsästyssimulaatio. Se laite oli tuolla ylhäällä kuvattua Pocket Pod -kitaraefektilaitetta muistuttava laite, jossa oli perus älypuhelimen näyttö. Ja se "simuloi" metsästystä luomalla tyhjästä eläimiä joita sitten piti ihan konkreettisesti metsästää.

En tiedä mistä moisen jumalkoneen olin hankkinut, semminkin kun en ole edes metsästyksestä ikinä kiinnostunut, mutta omistinpa kuitenkin. Ei mun tehnyt kyllä mieli mitään ruveta lahtaamaan. Koitin käyttää konetta vaan saadakseni söpön pikku sopulin pyöriin nurkkiin kaveriksi siinä odotellessa. En kyllä sitäkään osaa sanoa, miksi just sopuli kaikista maailman eläimistä. Se perkeleen kone kuitenkin rupes prakaan enkä saanut sopulia kaveriksi. Sen sijaan se rupes räiskiin mun huoneeseen kaiken maailman lukkeja ja hämähäkkejä. Ei ollut kivaa sitten yhtään, vaikka pahimmasta hämähäkkikammostani oonkin jo yli päässyt. Mutta siinä kohden vasta rupeskin harmittaan, kun se laukas mun huoneeseen mekastamaan öttiäisen, jonka kaltaista en sitten ikinä ollut nähnytkään.

Se oli aivan helvetin iso, siivekäs, musta ja muistutti malliltaan rukoilijasirkkaa, paitsi että oli sirkkaa huomattavasti läskimpi. Se rupes sitten lenteleen ympäri mun huonetta ja piti samalla omituista, viuhuvaa ääntä. Vähän samanlaista mikä lähtee, kun halkoo jollain ohuella pajuoksalla ilmaa. Kokoa oli tosiaan ököllä sen verran, että on aika siinä ja siinä riittäiskö yks kämmen sen pitelemiseen. Ei siinä että kannattaisko mokomaa pidellä, kun äärimmäisen vihanen se oli myös. Allekirjoittaneenkin päälle se kävi heti kun hoksas.

Ei kai siinä sitten muuta kun äkkiä karkuun. Pitkälle en kyllä päässyt, kun huoneeni oven takana välittömästi alkavissa rappusissa piti vetää loppuvuoden komeimmat lipat. Ei äidin villasukat oikein pitäneet. Onnistuin rappusten alapäässä selälläni maatessani läppäseen päälle höökivän ötsimötsin pois, mutta puraseen se kämmenselkää onnistui. Se sattuikin sitten siinä määrin, että kivusta syntyneen vihan, sekä pelon aiheuttaneen adrenaliinin voimalla nousin äkkiä ylös ja puskin otuksen hengiltä seinää vasten. Siis päälaki edellä juoksin seinää pahki ötökän liiskaksi. Täytyy sanoa, ettei ihan äkkiseltään näin hereillä tulis mieleen tehdä.

Uroteon tehtyäni hain nyt jo rauhoittuneen metsästyssimulaation ja etsin tietokannasta, minkä helvetin perkeleen olin itseni kimppuun oikein onnistunut usuttamaan. Löytyhän se. Ötökkä oli luokiteltu agressiiviseksi ja lievästi myrkylliseksi, ja sen latinankielinen nimi oli LED Diamonds. Siinä vaiheessa piti jo sanoa itellekin unen läpi että oliskos sitä nyt jo aika pikkuhiljaa herätä.

Ai niin joo

Hyvää itsenäisyyspäivää, hail satan ja näin päin pois.

huomenta

Mun isä oli joskus kivikaudella menossa baariin erään sukulaisemme kanssa. Aivan täysin naamat kumpainenkin herrasmies. Poke siinä tietenkin hymähti että menkääs pojat kotiin, ei tänne tuossa kunnossa tulla. No, mun isä oppi aikanaan upseerikoulutuksessa käyttään ääntään siihen malliin, että siitä lähtee ihan oopperalaulajan mölinät. Tai lähtis, jos se ei ois äänihuuliaan vanhuudella ja päivittäisellä sikariaskilla karhoittanut. Helvetin suurivolyyminen, auktoriteettia huokuva jylinä siitä kuitenkin lähtee kun se niin haluaa.

Se sitten julisti sille porttiorankille volyymiltään lähestulkoon Lemmyn bassoa vastaavalla äänellä että ETTEKÖ TE TIEDÄ KUKA MINÄ OLEN? MINÄ OLEN JAMMU TUUKKA(nimi muutettu) JA TÄMÄ TÄSSÄ ON SIMO KUUPPA(nimi muutettu)! Pääsivät sissään perkele! Pitäis vissiin opetella vaan lausumahan suureen ääneen Shakespearemaisen kohtalokkaita protesteja niin ei poketkaan mulle hekotellen pääsis viisasteleen, kun pyrin ravintilaan sisään mutta silmät harittavat kerta jaffaa jäykemmät onkin tehneet mulle kolttoset.

kauniin ruskeat, sokeat silmät

Teinivuosien epävarmuudesta eroon päästyäni oon ollut itseeni noin yleisesti ihan tyytyväinen. Olenhan sanoinkuvaamattoman komea, seksikäs, älykäs, viisas, lahjakas, luova, nyrkkeilyringissä päihittämätön, mestariampuja, keksijä, AIDSin parantaja ja lukemattomien naisten kaataja. Tai sitten aika tavallinen tallaaja, en muista. Yks asia kuitenkin harmittaa omassa itessäni. Mää en nää vittu mittään. Jotakin 16veestä asti on ollut pakko pitää rillejä. Muuten menee homma siihen että ihmisiä ei oikein tahdo tunnistaa kasvonpiirteistä ennen kuin ne seisovat muutaman metrin päästä. Näin ollen pitää ihmisten ulkomuodosta ja kävelytyyleistä jne etc yms tms arvailla että meneeköhän tuolla kaveri vai joku outo vaan. Lopputulos usein on sitten se, että morjestan kaupungilla tuntemattomille ja tutut ihmettelee että mikä vittu mua riepoo kun en edes leuan nykäsyä heille suo. Hymyilen myös tämän tästä nättien tyttöjen sijasta semmosille vihasille koukkunokkasille korpeille.

Tämä harmittaa, koska olisin mieluummin ilman. Aina on ollut vähän sellanen kalvava epäilys päällä, että vaikuttasin kyllä varmaan kauniimman sukupuolen silmään miellyttävämmältä jos en olis nelisilmä. Eikä tarvitse enää ees oikein epäillä kun eräs leidibestiksistäni, saatanan saamelainen, tokas että: "mikset käytä piilareita niin saisit sinäkin naisia joskus." Kiitti Girste(nimi muutettu.) Jos ottaa ne pokat pois, niin tulee muuten sellanen sokean epävarma fiilis mikä aika todennäköisesti myös näkyy. Sitten tietty jos joku nainen yrittää pientä silmäpelin poikasta etäisyyden päästä niin en tietty hoksaa ja parhaassa tapauksessa katon siihen suuntaan kulmat rutussa ja aivan täysin kujalla sokeuttani. Siinä sitten neito tuumaa, että voi että mikä ihmiskyrpä.

Piilarit piti joskus hommata, mutta ei siitä tullut mitään. Optikon takahuoneessa annettin reenilinssit ja sanottiin että silmään pistä mars mars. Pitkän ja tuloksettoman sähellyksen jälkeen sanottiin, että osta peili ja harjottele silmän sörkkimistä niin ei räpsy ne luomet niin herkästi. Ostin kyllä peilin, mutta se silmän tökkiminen on jostain syystä vähän jäänyt. Usein tuntuu löytyvän jotain muuta tekemistä. Porukat tarjosivat vero-oikasurahoillaan myös laserleikkausta, mutten kyllä kehannut ryhtyä vanhemmilleni usean tonnin euroreiäksi. Joskus on tullut mietityksi, että oliskohan pitänyt. En kyllä varmaan kehtais suostua vaikka aikakoneella takasin tilanteesen meniskin.

Lahjoituksia laserleikkaukseen otetaan vastaan. Kantsii laittaa vaan könttäsumma, kun muuten saattaa mennä VAT69:n ne äyrit. Vähän tekis mieli.

Sekalaisia ajatuksia

Nyt on luvassa sitten karkeaa äidinkielen raiskausta. Mun päivärytmi järkkäs mulle taas about tunnin ja vartin yöunet, joten en nyt jaksa keskittyä tuottamaan ihan niin hyvää kirjoitusta, mihin rahkeet ehkä muuten riittäisivät. Enivei. Sekalaisia ajatuksia:

-Saattaapi olla että tää mennee jonkun mielestä pilkun kanssa rietasteluksi, mutta sanon sen silti. Mua vituttaa pikkasen uskonnollisten ihmisten kanssa jutellessa se, että ne puhuu ateismista uskon asiana. Oli asiayhteys mikä tahansa, niin sanat "usko siihen, että jumalaa ei ole olemassa...." pistää mun silmään kun punakaartin lippukulkue piripäiselle härälle. Ei se nyt kuulkaa isin ja äidin pikku räkäaivot ole mikään uskon asia. Teismi on usko/käsitys, että on olemassa yliluonnollinen, persoonallinen jumala. Ateismi on tämän uskon/käsityksen puute. Jos joku lyö pöytään konkreettista näyttöä, joka todistaa jumalan/jumalien olemassaolon, niin sittenhän niiden kieltäminen muuttuisi uskon asiaksi. Mutta niin kauan kun tällaista näyttöä ei ole, ateismi on uskonto siinä missä punttisalilla käymättä jättäminen on harrastus.

-Tietoni evoluutioteoriasta ei juurikaan sen jäsentyneempi ole, miten se vuonna 2006 mulle lukion biologian 1. kurssilla opetettiin. Tietotaitoni myös maailmankaikkeuden, fysiikan, kemian sun muiden suhteen on äärimmäisen rajoittunutta. Jos joskus tulee keskusteltua asiaan perehtyneen ja ahkerasti ihmisten kanssa kinaavan uskovaisen kanssa, ei ole mitenkään epätodennäköistä että se esittää mulle kysymyksen, johon en osaa vastata. Onhan niitä toki sellaisiakin kysymyksiä, mihin tiede ei ole löytänyt vastausta ensinnäkään. No, bravo. Paukuttele vaan henkseleitäsi arvon uskovainen. Emmä kyllä käsitä miten tän nyt pitäis olla mitenkään todiste sinun näkemyksesi paikkansa pitävyydestä. Kyllä se raamattu mulle edelleen on vuosituhansia vanha kirjakokoelma, jonka kirjoitti äärimmäisen taikauskoiset Lähi-Idän partasudit. Ei mun maailmankatsomukseni muutu vaikka kuinka vertauskuvallisesti lukisin, miten minun tulee peseytyä ja olla saastainen iltaan asti, jos istun samalle tuolille mitä kuukausittaista punalippuaan heiluttava nainen..

-Meikä ei juuri välitä rotuajattelusta. En ole kyllä mikään superbiologi, mutta omiin rajallisiin havaintoihini perustuva näkemys on se, että elintaso, sosiaaliset lähtökohdat, ympäröivä kulttuuri sen sellaset määrittää minkälainen se ihminen sitten loppuviimeksi on. Ei niinkään ihon väri, nenän kurvit tai se kuinka suurella todennäköisyydellä ne kulmakarvat kasvaa yhteen. Meikästä on vitun typerää ja takapajuista vettää johtopäätöksiä ihmisistä niiden etnisyyden perusteella yksinään. En myöskään polta päreitäni jos näen eri "rotujen" edustajia painavan kylillä käsi kädessä. Veikkaan että en oo tän ajatusmaailmani kanssa yksin. Veikkaan etten oo senkään ajatuksen kanssa yksin, että jotkut kulttuurit ja yhteiskuntaolot tuottaa kyllä aika maailmanluokan vittupäitä. Kulttuurit, jossa naiset eivät ole miesten kanssa tasa-arvoisessa asemassa, perätuupparit saavat pelätä henkensä puolesta ja uskonnon herjaaminen johtaa väkivaltasiin mellakoihin, eivät ole meikästä järin sivistyineitä. Mua rassaa jos jonkun maailmanpelastajan rasisititutka räjähtää välittömästi silmille, jos joku Pena Peruspena köhähtäen esittää vastakarvaisen mietteen näiden maiden parhaiston ottamisesta Suomeen. Kun ei se välttämättä automaattisesti tarkoita, että se ois mikkään Raimo Roturealisti(vapaa-ajalla Ville Vaimonhakkaaja) valeasussa.

-Luen parhaillaan Nikki Sixxin heroiinipäiväkirjaa. Mötikät ei juuri oo ikinä napanneet musiikillisesti saatikka kiinnostaneet noin muutenkaan, mutta tää kirja vaikuttaisi olevan ihan mielenkiintoinen. Onhan se jollain kieroutuneella tavalla jännää lukea itsensä aivan paskakuosiin piikittäneen ajatuksia. Tuo myös perspektiä omaan elämään, että ehkä mun asiat nyt ei ihan huonosti olekaan vaikka ei nyt rahhaa oo ostaa uutta tietokoneen näyttöä ja vettää kallista viskiä perjantaina. Mutta sitä mietin että mikä vitun vesipää tuon kirjan ulkoasun on suunnitellut? Se teksti on oikeasti niin synkkää ja raskasta, ettei siihen tarvitsisi mitään vitun veriroiskeita, hirtettyjä nallekarhuja ja neulankuvia joka sivulle. Pointti menee perille ihan ilmankin. Helvetin helvetti. Ei siinä ees vielä mitään. Joku arjen supersankari on ihan oikeasti ollut sitä mieltä, että tummanharmaa teksti pikimustalla pohjalla on vitun hyvä idea. Sitä taustaansa hukkuvaa kärpäsenripulia lukeakseen tarvitsee jonkun tuhannen auringon voimalla porottavan ilmatorjuntavalonheittimen, vaikka oiskin ihan hyvä lähinäkö. Noni, taas mua harmittaa!

iltapäivän aatos

Tuotemerkit piilotettiin tupakka-askeista Australiassa (iltasanomat)

Ja tilalle lätkästiin herttaset, lääketieteelliset/taiteellisesti kantaaottavat kuvat kaikennäkösistä vaivoista mitä tupakointi saattaa aiheuttaa. Täytyy tässä kohden kyllä myöntää, että ite en oo ikinä pelänny varvaskuoliota kun oon keuhkojani tervannut.

Itse henkilökohtaisesti pidän tupakoinnista. Se on ihan mukavaa, emmä sitä muuten harrastais. Myönnän kuitenkin kyllä samalla sen olevan vähä pöljää hommaa. Pari viikkoa olen nyt ollut ilman ja jokusen kerran oon pannut merkille tuntevani itseni keskivertoa virkeämmäksi, eikä ne ylämäetkään konkelilla sotkiessa vituta ihan niin paljon, kun keuhkot ottavat enemmän happea vastaan. En kyllä silti allekirjota tuommosta pelottelutaktiikkaa, mutta se ei johdu siitä että itsekin poltan.

Tuosta Aussien hommasta tullee nimittäin olo että maata johtaa joku helvetin tarhatäti. Sellanen nutturanatsi joka kieltää kaikki hauskat lelut ja leikit eikä hymyile ikinä. Musta tuo on ihan sama kun joku hammaspeikolla pelottelu. Ollaanko Australiassa henkisesti jälkeenjääneitä? Eikö niille uskalleta antaa vastuuta itestään ja terveyestään? En keksi miksi muuten pitäis lätkiä vastenmielisiä kuvia röökiaskien kylkeen kun pitää ottaa kovat keinot käyttöön tupakoinnin kitkemiseksi.

haikea huominen osa. ???

Pitäisi keksiä vaan muita otsikoita niin ei tarvis yrittää kaivella muistinsa sopukoista, että montakos xxx -otsikolla kulkevaa tekstiä sitä nyt on kirjotettukaan. Ja lopulta epäonnistua siinäkin.
Mutta joo. Eipä mulla tässä nyt erityisesti ihmeempiä. Istuin kaverilla iltaa ja keskikaljatörpöttelyksihän se meni, koska eihän sitä nyt muuten saatana sen naamaa kattois. Tuskin sekkään mun. Kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen täytyy taas ihmetellä miten se alkoholi mun alitajuntaani stimuloi.

Näin unta että olin vielä intissä, ja meillä oli joku harjotus. Se ite harjotus oli vähän erikoinen. Mun päässä oli ajatus ja tieto, että siihen oli valmistauduttu pitkään ja hartaasti ja sitä oli harjoteltu useasti, mutten oikein tiedä miksi. Me vaan mentiin jonkinnäkösellä sotilasveneellä jokea pitkin paikkaan X ja noustiin maihin sotilaallisesti hötkyen. Sitten mentiinkin bussilla takas kasarmille.Oli vähän sellanen antielämys.

Harjoituksen jälkeen mut kuitenkin kutsuttiin kouluttajien toimistoon. Vähän ihmettelin sitä, koska en ollut tietääkseni mitenkään erityisemmin töhöilyä harrastanut(kuten en tehnyt oikeassakaan elämässä,) enkä myöskään oikein uskonut tiedossa olevan mitään kehuja koska en ollut mitenkään keskivertoa ihmeemmin mitään suorittanut. Eikä niitä kehuja ei isimaata puolustaessa juuri saa muutenkaan vaikka jotain niiden ansaitsemiseksi tekisikin.

No kun pääsin sinne toimistoon, niin ne kouluttajat selitti mulle vaan että oon muuten kyllä helvetin mukava tyyppi, mutta puhun ihan liikaa. Kuulemma sen venematkankin aikana oli hermoja kiristänyt loppuviimeksi aika vitusti kun se puheenlätinä vaan jatkui ja jatkui. Siellä toimistossa oli yks viestin asemapääliköistä jostain syystä niitä kouluttajia komppaamassa, ja se mainitsi sen bussimatkankin esimerkkinä. Kuulemma teki hallaa koko komppanian moraalille kun puhuin niin vitusti ja lakkaamatta. Tämä tuli aika suurena yllätyksenä sikäli, että vaikka sitä toki sanottavat asiat puhutaan, eikä se ulosteen jauhaminenkaan mikään harvinainen ilmiö oo, niin en ole ikinä kokenut olevani mikään universumin puheliain mies. Harvemmin edes keskivertoa reilusti tuppisuisemmassa suomalaisporukassa olen se porukan suurin lörppöturpa.

Herätessä sitten oli päälimmäisenä kysymys, että mistä vitusta mun alitajunta tällasen skenaarion oikein keksi? Kuten yllä mainitsin, en ole mikään puheliaisuuden maailmanmestari ollut ikinä, eikä aihe kyllä ole ikinä mitään stressiä aiheuttanut. Ei edes pahimpina murkkuvuosina, jolloin mielen täytti lähinnä suunnaton epävarmuus itseä kohtaan ja bliu.

Tai oikeastaan mun mielessä herätessä oli päälimmäisenä kysymys, että onkohan kukaan ikinä sanonut ihan pokalla ja ilman häivähdystäkään ironiaa toista ihmistä mahtisonniksi. En kyllä tiedä mistä helvetistä sekin mieleen juolahti, mutta ei se kyllä mitään järjettömän suurta luottamusta omaan sielunmaisemaani kehitä.

Harmittaa

Olut on vuosien saatossa muuttunut allekirjoittaneen silmissä vallan miellyttäväksi juomaksi. Siihen nähden ainakin, mitä se siinä 13-14 vuotiaana oli. Silloin se oli saatanan pahaa litkua jota tuli juotua naama nurinperin silkalla sisulla siksari perjantaisin ihan vaan siitä syystä, että vois sitten kylillä huudella lestoille, halailla tyttöjä ja vakuutella tuikituntemattomille siitä miten helvetin hyviä tyyppejä he ovat sen jälkeen kun heiltä oli saanut röökin tai jotain.

Nykyään se sitten on niin mukavaa seurajuomaa, että ihan vaan omakin seura kelpaa muutaman nauttimiseen. Eilen tuli eskapismin kourissa pelailtua Assassin's Creed -pelisarjan viidettä osaa, eli Assassin's Creed 3:sta(?) ja nautittua sen kuusi joka enää ei tosin aja allekirjoittanutta kadulle mekastaan ihan niin suurella todennäkösyydellä mitä sillon murkkuäänisenä kukkakeppinä. Ennemmin siitä tulee mukavan raukea ja rentoutunut fiilis. Mutta sitä en vaan käsitä, miksi vitussa juurikin ne kuusi vie mun yöunet.

Useasti olen todennut sen rentouttavan kutosen rajoittavan unoset muutamaan tuntiin. Eilenkin siinä yhden maissa päätin koteloitua jenkkisänkyni syövereihin, ja huolimatta keskikohtalaisesta univelasta heräsin viideltä. Helvetin väsyneenä mutta silti kykenemättömänä nukahtamaan uudelleen. Mietin siinä sitten tunnin verran

I. Seksuaalista kanssakäymistä erään nimeltämainitsemattoman, erittäin viehättävän naisen kanssa.

II. Sitä, millaista ois pitää esitelmä Suomen historiasta käsittämättömän typeriä välikysymyksiä ja -huomautuksia jatkuvasti esittäville amerikkalaisille high school oppilaille.

Aivojaan jos käyttää päättelisi helposti unettomuuden johtuvan siitä, että maksa prosessoi niitä iloliemiä mitä kitusiinsa on tullut kiskotuksi. Mutta mielenkiintoisesti silloin ei taas ole mitään ongelmia unen saannin ja sen määrän kanssa, kun katson välttämättömäksi marinoida maksani huolella ja juoda ainakin sen 12 olutta ja tunkea rahani Seppo Koskisen pohjattomiin taskuihin* tilailemalla long islandeja, valkovenäläisiä sun muita mukavia. Aamuviideltä tai kuudelta kun sieltä ledihelvetistä selvittyään sängylle rojahtaa, niin tyytyväisenä sitä tulee helposti koisattua iltapäivään.

Hitusen myös harmittaa tämä perätorven törisemään pistävä ominaisuus oluessa, jota ei kyllä mitenkään erityisesti helpota opiskelijabudjetin takia pitkälti ruisleivästä koostuva ruokavalio. Onneksi ei tarvi olla ihmisten ilmoilla tänään. Onneksi tytöt ei myöskään lue tätä blogia.Vai hetkonen....

No mikä siinä unettomuudessa sitten niin harmittaa? Ääni pään sisällä sanoo että ota nokoset myöhemmin äläkä ruikuta. Mutta toinen ääni pään sisällä sanoo, että pitäs tehä kurssipäiväkirja jonka palautuspäivä on huomenna. Siihen pitäisi kirjoittaa mitä erään kurssin luennoilla on käyty läpi, ja lisätä omia pohdintoja ja mietteitä. Tämän kurssin tunnithan tosiaan oli torstaiaamuisin, eli kokolailla välittömästi tutorien järkkäämien opiskelijabaardien jälkeen. Näin ollen ei oo kyllä kamalasti käryä mitä niillä luennoilla on horistu, enkä myöskään ole juurikaan pohdintoihin kykenevässä tilassa niiden aikana ollut.

Ainii, ja se AC3 on ihan paska. Tai ainakin ekat 5 tuntia siitä. Aiemmat Assassin's Creed pelit ovat viehättäneet niiden vapaamuotoisuuden, keskiaika-/renesanssiparkourin ja niiden salamurhahommien takia. Mitäs tässä tehdään? No ihan ensiksi siinä oli pari aika tiukasti rajattua ja lyhyttä tehtävää, minkä jälkeen läväytettiin kasvoille suuri ja dramaattinen juonenkäänne jonka hienovaraisuudesta ja sulavasta toteutuksesta voi päätellä sen takana olevan vissiin joku 8-vuotiaan ymmärryksen ja dramatiikantajun omaava tai George Lucas. Sen jälkeen sitten leikitäänkin (siis aivan kirjaimellisesti)kuurupiiloa ja pyydystetään ansoilla kaneja ja muita metsän söpöjä pikku vipeltäjiä. Arvon pelinkehittäjät: mitä vittua te ootte siellä suunnittelupöydän äärellä oikein ajatelleet?

*Älkää kysykö mitä hevijunttina teen Seppoloissa. Minä en vittu tiijä.

otsikko

Mikä päivä tänään on? Tänään on se päivä, kun ei vittu kiinnosta. Heräsin kerrankin ajoissa, mikä oli aika saavutus siihen nähden että koulu alkoi 12.30. Kävelin puoli tuntia reippahasti opinahjoon valmistautuneena henkisesti ja fyysisesti olemaan motivaatiosta tai hereilläolosta riippumatta täysin kyetön ottamaan vastaan mitään informaatiota, mitä se jollain aivan omalla tietoisuuden tasollaan heiluva luennoitsija selittää. Tai tarkemmin kuvailtuna mumisee itsekseen. Siis silloin, kun ei suorita erikoisia puolen tunnin katoamistempauksia.

No perillä sitten ilmeni että tunti on peruttu. Olisi ollut vieläpä se yksi kerta tuhannesta, kun en ole sen täsmälliset 5 minuuttia myöhässä. No ei siinä. Onneksi oli jäänyt konkeli(eli polkupyörä) koulun eteen perjantaina. Tai torstaina. Tai tiistaina. Onneksi oppilaitos ei ilmeisesti sijaitse kenenkään kotimatkalla baarista palatessa.

Pitäisi vissiin käyttää aika hyödyksi ja siivota, pyykätä, tiskata, palauttaa pulloja ja täydentää jääkaappiaan. Ei kyllä kiinnosta. Johtuneeko vuodenajasta vai mistä, kun ei nappaa vittu mikään. Tupakkaakaan ei ole tullut poltetuksi moneen päivään. Ihan vaan siitä syystä kun ei ole viitsinyt ostaa. Kaljaa kyllä oon kiskonut kaksin käsin v-loppusin jotta älkää nyt säikähtäkö. Yleisen motivaation määrää kuvaa ehkä myös tämän päivän menu. Joka on sitten sama kuin eilen. Ja toissapäivänä. Täysjyväriisiä piste. Kurjuuden maksimointia tosin lievittää siskon lahjoittamat, allekirjoittaneelle entuudestaan tuntemattomat mausteet joita voi perstuntumalta kipata ruokaan hyvillä mielin, sillä lopputulos vaikuttaisi aina olevan maittava, käytti niitä kuinka holtittomasti tahansa..

Huomasin tosin pystyväni vetämään 20 leukaa ja tekemään 60 punnerrusta, joten ei kaikki voi ihan huonosti olla.

haikea huominen

Tietää että ilta on mennyt hyvin, kun päälimmäisenä mielessä on kysymys joka kuuluu:

Mitäköhän oon eilen tehny ja millon ja missä ja miksi?

Ihmettelenpähän vaan

Pohdiskelin tuossa suihkussa kristittyjä, kuten ihmisillä yleensä varmasti tapana on, ja en taas saanu käsitettyä paria juttua mitä jotkut Jessefanit tunnetusti horisee.

Jotkut astetta hurmaavammat kristitythän on vissiin sitä mieltä, että jos ei usko Jeesukseen yms tms ja antaudu tämän vahvojen käsivarsien rakastavaan syleilyyn, joutuu helvetin tervapataan poriseen ikuisuudeksi tahi pariksi. Mutta mites nää Eurooppalaiset esi-isämme, jotka eivät tienneet koko Lähi-Idän kahjosta yhtään mitään ennen kun satoja, tai tuhatkin vuotta tämän ristiin ripustamisesta oli kulunut? Helvettiinkö nekin nakattiin? Aika tuimaa kohtelua, jotten sanois. Amerikan inkkaripinkkareilla meni vielä kauemmin ennen kuin ilosanomaa saivat vähä väkiste ottaa vastaan. Vähän kummastusta aiheuttaa toki myös se, että kaikkivoipa ja kaiken tietävä Jumala, joka ohimennen luo universumeita jos siltä tuntuu, imaisee kaikessa mahtavuudessaan herneen nenään jos Mara Perniöltä ei joka ilta polvillaan lipittele luojansa istumapuolta. Haiskahtaaa persoonalisuushäiriöltä.

Sitten mua ihmetyttää tämä ite helvetti. Mikäli olen oikein ymmärtäny(korjata saa,) helvetti on paikka, missä syntiset kärisevät ikuisesti rikkeidensä takia. Helvetti on myös ite vanhan kehnon päämaja ja lepakkoluola. Mutta eikös se vihtahousu ole kokolailla napit vastakkain Jumalan kanssa? Ainakin se haluaa tämän armasta ihmislammaskatrasta johdattaa harhaan. Miten helvetissä(höhö) se sitten kuuluu paholaisen intresseihin rääkätä loputtomiin näitä sieluja, jotka hänen onnistui johdattaa kaidalta polulta pois, tai jotka ei vaan sattunu mitään tietämään koko aavikkojumalasta? Kertokaa mulle. Vai onko helvetti Jahven nikkaroima keskitysleiri jumalpoliittisesti epäsopivia varten ja Perkeles on vähän kuin Mengelen roolissa siellä? Mitä? Olen valmis tietty ensimmäisenä myöntämään syntyneeni yksinkertaisena, jos tässä on joku selkeä logiikka jota en vain kykene näkemään.

Hevijuntin kokkikoulu

Tässä yleispätevä ohje niin arjen kuin pyhienkin herkkuhetkiin.

1. Ota jääkaapista/pakkasesta/kaupan hyllyltä reilu määrä jotain. Mieluiten halpaa lihaa. Määrällisesti niin paljon että seuraavankin päivän illallinen valmistuu jääkappiin odottamaan vuoroaan

2. Paista se naurettavan ylimitoitetussa määrässä öljyä.

3. Lisää suola, mustapippuri ja chili. Suositeltu määrä: liikaa

4. Kisko kitusiisi. Vedä vaikka siivu paahtista kaveriksi leikkiäksesi syöväsi monipuolisesti.

5. Syö myös seuraavan päivän annos.

6. Uhraa viisi sekuntia päivästäsi poteaksesi syyllisyyttä ahneudesta ja epäterveellisistä elintavoista.

TRVE KVLTT ANTIHVMAN NEKROMISANTROPHIK BANJOSATAN

Raskaamman musiikin alagenreistä todennäköisesti suurimmassa kulutuksessa allekirjoittaneella on tuo Norjan poikien herttainen bläkkisjyrmytys. Hiljattain on tullut kuunneltua sitten Taakea. Hoestin projekti on ihan vakavasti otettavaa musiikillisesti, vaikka parilla viime levyllä on mittäänsanomattomia ohilyöntibiisejä useampikin, jotka ei sitten herätä oikein mitään fiiliksiä.

Yks biisi mikä kuitenkin herättää fiiliksiä, on viimesimmän levyn kappale nimeltä Myr. Se nimittäin pistää repeilyttään ihan vitusti. Hoest on näitä Norjan herttasia TRVE miehiä jolla vissiin on jotain pahoinpitelyjuttuja takana, ja saksassa se oli heilunu keikalla hakaristi rintaan teipattuna ja haukku myöhemmin saksalaiset pystyyn kun eivät käyneet haastamaan hänelle verbaalisesti taikka fyysisesti, vaikka historiaansa kammoksuvat ja tämä Norjan härski provokaattori heilu hyvän tovin pitkin saksan katuja ja keikkapaikkoja ja oli koko aika muutenkin aivan avoimesti esillä. Hurmaava herrasmies siis, jonka ominaisuuksin ei ainakaan näiden perusteella ensimmäisenä tulisi mieleen hullunkurinen huumorintaju.

Näin ollen tullee ihmeteltyä että mikäs vitun repäsy tää Myr on? Kuunnelkaa vaikka . Helvetin hienosta introsta lähtien erittäin kuuntelukelpoista Norjailua, mutta sitten tapahtuu jotain. Ensiksi fiilistellään barremollitremoloja ja Hoestin karjumista ja kirkumista, jotka luovat siinä määrin kolkon tunnelman että saatanakin helvetissä alkaa hakemaan mummon vilasukkia. Sitten lyödäänkin aivan yllättäen farkkuhaalarit niskaan ja ruvetaan banjoileen. Hhahhahahaha mitä vittua? Banjollakin varmaan ois mahollista kyetä soittamaan tummia ja synkeitä melodioita ja tunnelmia, mutta tässä ei ees yritetä sellasta, vaan jorataan heinänkorsi suussa mettäpolkua pitkin pontikkapannulle. Vähän melkein meinais harmittaa kun muuten niin pätevään biisiin on sotkettu tuommonen, mutta naurattaa liikaa :_D

hyi homo

Tulipa tuossa eilen sosiaalisten tilanteiden pakosta katottua jakso salkkareita, mitä ei ookaan tultua tehtyä sen jäläkeen kun se jäi kesälomalle. Siinä oli sitten kohtaus jossa homoiltiin holtittomasti sairaalan käytävillä. Tai oikeastaan kaks tavallisen näköstä jätkää pusutteli, ei siellä mitkään nahkakarhut ruvennu diskoileen. Tuli sitte mietittyä myöhemmin tätä tosimiesten toimintaa. Tai ei oikeastaan niinkään sitä miesrakkautta, vaan sitä, mite ihmiset siihen suhtautuu.

Se on ihan ymmärrettävää että Jote Viialasta suhtautuu luonnostaan kielteisesti siihen sen kummempia ajattelematta. Peruslähtökohtana kuitenkin aika monelle ihmiselle kuitenkin opetetaan, että kukkia ja mehiläisiä, eikä mehiläisiä ja mehiläisiä. Kaks isoa miestä toisiinsa rakastuneina pusuttelemassa on monelle vissiin loppuviimeksi aika outo ja harvinainen ilmiö, ja ihmiset tuppaa suhtautumaan kielteisesti tavanomaisuudesta poikkeaviin asioihin mitä eivät oikein käsitä. Myönnän tässä itekin, että vaikka suhteellisen avarakatseinen jätkä oonkin niin peräänantamattoman hinukkaan iskuyrityksen kohteeksi joutuminen, oli se jätkä sitte kuinka komea ja mukava tahansa*, on suurin piirtein yhtä miellyttävää kun jos joku punaposkinen Rai-Rai-Raija 50v kävis vanhalta viinalta haisten keleksiin kiinni. Ennemmin myös todennäköisesti katselisin 30min maalin kuivumista kun 5min miesjynkkyä.

Se mitä en käsitä, on että jotkut on ihan periaatteellisesti ja äärimmäisen tiukasti sitä vastaan. Uskonnollisten kahjojen näkemykset voi toki selittää pyhien kirjojensa kivittäkää homot -sanomalla, mutta uskonnolliset kahjot nyt sopii jättää muutenkin omaan arvoonsa. Perus evlut-sununtaikristityn vedotessa vanhaan testamenttiin voi taasen näpäyttää että sunnuntaina oot varmaan töitä tehnyt sinäkin.

Se mikä mua ihmetyttää on, että näitä anti-hinureita silti vissii löytyy ihan reippain määrin sellasestakin väestöstä, joka ei juurikaan piittaa Jahven/Allahin/MitäNäitäNytOn sekopäisyyksistä. Mikäs vittu siinä on? Jos joku osaa perusteita tarjota, niin ilosesti niitä vastaan otetaan. En kamalasti meinaan ymmärrä. Siitä ei nyt kuitenkaan loppuviimeksi oo kenellekään kai haittaa jos Mara ja Pera yön pimeinä tunteina kairaavat toisiaan perttuun, ja ovat ohimennen onnellisia sitä harrastaessaan. Onhan se toki hassua, jos joku superfeminiininen, stereotyyppinen neitihomo selittää pohjattoman innostuneesti jostain merkkivaatteista ässät suhisten, mutta ei se ainakaan mussa herätä mitään pohjattomia vihan tunteita. Olkoon sellanen kun on. Meikästä on aina ankea kuulla miten jonkun jätkän/muijan perhe lyö välit poikki välittömästi saadessaan selville että jälkikasvu onkin vähän keskivertoa fantsumpi. Semminkin että isi on aika varmasti hakannu tattiin kattoessaan lepakkopornoa.

*ei mua oo kyllä mukavat ja kommeet jätkät yrittäneet iskeä. Hyvin iso ja hyvin lihava körmy kuitenkin, joka vielä ei oikein tahtonu uskoa puhetta. Lisäksi taksiin mennessä jostain pimeyden syövereistä möngersi esiin pieni viiksekäs mies joka uteli että pääsiskö mun luo yöksi. En oo tosin varma oliko se niinkään vailla miesrakkautta kun vaan lämmintä paikkaa yöksi. Oli vähän eksyneen näköinen.

LARP

Eräs synkimmistä salaisuuksistani on, että olen ottanut kerran osaa LARPpiin. Kaikenmaailman historian elävöittämistapahtumissa ahkerasti ravaava kummisetäni kun harrastaa tai on harrastanut myös sellaisia kummallisuuksia, vaikka muuten ihan varteenotettava ja yhteiskuntakelpoinen mies onkin. Hänen onnistui jollain ilveellä taivuttelemaan 16-17vuotiaan allekirjoittaneen lähtemään mukaan. Ehkä se johtui siitä, että tämä LARP oli löyhän historiallinen, eikä sisältänyt mitään päivänsäteitä ja menninkäisiä. Olen muutamissa historian elävöittämiskinkereissä käynyt, ja ihan hauskaa se kait voi olla. Ensimmäisessä tällaisessa ohjelmanumerona oli paukuttaa toisia jätkiä ihan oikeilla ja metallisilla, joskin tylpillä miekoilla, kirveillä, keihäillä ja sen semmosilla. Sitten kun oli kerätty tarpeeksi hikeä ja mustelmia, mentiin saunaan, jonka jälkeen seurasi holtitonta syöpöttelyä, juopottelua ja hengaamista mukavien ihmisten kanssa.

No ehkä meikä jotakin tällasta mietti, kun sinne LARPiin suostuin. Vitut. Pöljäilyn teemana oli pohjolan häät, missä kahden suuren esikristillisen suomalaisen suvun kakarat menivät naimisiin. Juonenkulkuun vissiin kuului jos jonkinmoista saippuaoopperaa ja draamaa, mutta se meni multa vähän ohi. Oma hahmoni kun oli niinkutsuttu NPC, eli non player character mikä on tuttu termi tietokoneroolipelejä hakkaaville. Olin siis eräänlainen tutustumistarkotuksessa sivussa hengaava rekvisiittahahmo, ja roolina oli orja. Mun piti siis autella tätejä keittiössä ja pilkkoa puita ja tehdä muuta yleispätevää samalla kun tiirailisin millasta se larppaaminen on.

No, lähin hakemaan vettä, mutta ensin piti selvittä mistä sitä saa. Mikäli nyt jälkikäteen olen oikein ymmärtänyt, niin jonkun parkkipaikan takana tms oli vissiin samantyylinen vesihana, mitä näkee hautuumailla. Kaikki tämän vissiin ties paitsi meikä. Kysyin yheltä tädiltä niin sehän meni sitten vitun vaikeaksi. Olisi pitänyt selittää mulle se parkkipaikka mutta kun ei kuulu rooliin sitten yhtään puhua mistään autoista koska sehän rikkois heti tunnelman ja juonen ja koko pelin. Rupes sitten savu korvista nousten änkyttäen ähiseen mulle jostakin hevoskärryistä ja kaivoista. Oli vähän epäselvät ohjeet, joten katsoin parhaaksi jättää koko veden noutamisen muille ja siirryin pilkkomaan puita liiteriin.

Jossain vaiheessa alkoi vähän sitten pitkästyttämään, joten siirryin ulos tarkastelemaan mitä siinä larpissa nyt ylipäätään ottaen tapahtuu. Yliteatraalisesti eräs pyöreä täti siellä jotain jylhän dramaattisia korulauseita ilmoille kailotti, mutta en ehtinyt päästä kärryille tapahtumien kulusta. Eräs jätkä, joka esitti toisen suvun päämiestä, tuli rooliinsa kuuluvasti ojentaan orjaa. Tivas multa että missä oon ollu, syytti laiskottelusta ja löi kädet yhteen mun kasvojen edessä, mikä vissiin oli joku näytelty bitchlap.

Menin sitten takasin sinne vitun liiteriin ja istuin siellä jyrmyttämässä koko pitkän päivän, enkä poistunut ennenkun koko skeida oli taatusti ohi. Ois siellä kait hyvää lihakeittoa ja vissii sahtiakin ollu tarjolla, mutta pitäkää tunkkinne saatana.

Top 3 muistot eräältä Ala-Asteelta

3. Leikittiin pikkusina kolmasluokkalaisina välitunnilla koulun pihalla olleen jyrkkärinteisen kukkulan päällä. Muutama iso ja paha vitos-, tai kutosluokkalainen rynni sitten sinne kurmottamaan rääpäleitä. Normaalisti isompia poikia tuli varottua, mutta tällä kertaa annettiin perkeleille selkään silkalla ylivoimalla. Eivät vittuilleet enää.


2. Koulussa oli erityisoppilaille varattu siipi. Nämä muodostivat arviolta puolet koulun oppilaista ja niihin lukeutui jos jonkinmoista kaveria ja kummajaista, lievistä luki- ja keskittymishäiriöisistä kuolaa monttu auki valuttaviin Alpoihin ja Kimmoihin. Eräs välitunti sitten tuli todistettua, kun tavallisten oppilaiden yllyttämänä yks näistä Kimmoista sitten juoksi housut kintuissa koko vitun piha-alueen poikki innostuneesti mölisten ja silmät vilpitöntä iloa ja riemua heijastaen.
 
 
1. Opettajan ilme vitosluokalla eräs päivä. Kotona luettavaksi annetusta ympäristötiedon kappaleesta järjestettiin pienimuotoinen, noin sivun mittainen yllärikoe. Hiljaisen lyijärirapinan keskellä sitten eräs Jemina-Jasmiin(nimi muutettu) nosti päänsä, ja kysyi aivan vilpittömän uteliaana suureen ääneen että MUNNIIKO ILIVES. Viides vitun luokka.